torstai 31. tammikuuta 2008

SCS sketch challenge #11

Mä päätin yllättää itseni ja käyttää tätä mun lempipaperia jota suunnittelin jemmaavani vuosia, heh heh... (on niitä vielä pari arkkia jemmassakin...) Ihan niin upeaa luomusta en saanut aikaiseksi kuin olisin halunnut, mutta ihan jänskä siitä tuli. Pöllöt on leikattu 'oksalle' saman sarjan eri paperista, ja ne ei luonnossa ihan noin paljon uppoa taustaan kuin kuvassa. Tekstiä mietin pitkään, ja tuo hyvin simppeli oli hyvä kolme osainen noihin palloihin, niin ei tarvinnut niihin miettiä sit mitään kuvia.

Lauran hieno joulukortti on täällä.

keskiviikko 30. tammikuuta 2008

SCS sketch challenge #10

Tämä kymppihaaste osoittautuikin varsin kivaksi, mä olen hyvin hyvin harvoin omiin kortteihini niin tyytyväinen kuin olen tähän. Sinänsä aika hauskaa kun korttipohjaa lukuun ottamatta kaikki tarvikkeet on "jämälaatikosta"... Nauha ei suostunut mun käsissä tällä kertaa muotoutumaan kauniiksi rusetiksi joten liimasin tuon kukkasen siihen päälle, eikä se itseasiassa näyttänyt yhtään hassummalta. Tällä mallilla voisin kuvitella tekeväni muitakin kortteja.

Lauran Uskomattoman ihana joulukortti on täällä.

tiistai 29. tammikuuta 2008

SCS sketch challenge #9

Meinasin illalla jo lopettaa askartelut tältä päivältä, mutta piti vielä tämä yksi haaste tehdä, tämä syntyikin ehkä helpoiten kaikista tähänastisista vaikka alunperin ajattelin sitä vaikeaksi. Lueskelin tässä vähän omaa blogia alaspäin ja voi että hävettää kun aina pitää ruikuttaa että kun mikään ei onnistu... Heh, se taitaa olla mun negatiiviselle luonteenlaadulle ominaista, pyydän anteeksi, kyllä mä joskus tykkäänkin näistä mun korteista... Tästä ainakin tykkäsin, tästä tuli omasta mielestä paras kortti aikoihin. Mutta jos vähän saan kuitenkin valittaa, niin mä olen aina ihaillut kortintekijöitä jotka osaa yhdistellä monia värejä korteissaan niin että ne vielä näyttävät hyviltä, mä teen joko kaikki sävysävyyn niinkuin tässä kortissa, tai sitten käytän vastavärejä jotka yleensä näyttävät hyviltä yhdessä. Pitäis varmaan ruveta harjoittamaan paremmaksi tuota värisilmää. Samoin pitäisi opetella käyttämään kuviopapereita paremmin, että ne joskus kuluisivat johonkin tuolta laatikoiden syövereistä.

Lauran Upea pääsiäikortti on täällä.

Erilainen Kortti

Yksi työkaveri on vähän yllättäen sanoutunut irti työstään ja on perjantaina viimeistä päivää töissä, työkaverit soitteli tänään ja pyysivät tekemään kortin. Mietin vain hetken kun hoksasin että tämä mun lemppari pariskunta sopii varmaan tähänkin, kun tehdään kerran töitä vanhusten parissa... Piti panna noille repliikit suuhun ettei kaveri luule pariskunnan tarkoittavan heitä (on hiljattain mennyt salaa kihloihinkin...) Aiheeseen sopivia tekstileimasimia mulla ei tietenkään ole joten isot tekstit tulostin suoraan kartonkiin ennen kuin olin leimannut kuvat, ja mielestäni näytti ihan hyvältä, paljon siistimmältä mitä mun leimaukset. Ja tuo kartonki osoittautui vallan hyväksi väritettäväksikin, se on jonkunlaista esitekartonkia, olen joskus sitä ostanut tietokoneella tehtäviä kortteja varten (teen toisinaan valokuvista kortteja myös koneella). jotain kukkasia saatan vielä tähän lisätä, muutoin saa luvan kelvata sellaisenaan. Tekstejä vanhusten suuhun tulee varmaan lisääkin, kunhan vien töihin muutamien huuliveikkojen keksittäväksi...

Ei mikään haastekortti...

Piti kokeilla osaanko mä enää tehdä kortteja ilman valmista pohja mallia... Tästä tykkäsin paljon enemmän kuin yhdestäkään tekemästäni haastekortista. Käytin jopa tuota Bosskutin kiekurastanssia josta en sitten yhtään tykkää, siis tykkään kyllä kuviosta mutta en siitä ettei se leikkaudu kartongista, nuo ohuet paperit kun on niin keljuja kiinniteltäviä että hermot menee joka kerta. Siksi se onkin jäänyt pölyttymään laatikon nurkkaan.

SCS sketch challenge #8

Mä olen alkanut ymmärtää miksi näitä kutsutaan 'haasteiksi'.... Tämä on paljon vaikeampaa kun olen kuvitellut, tai sitten mulla ei ole tippaakaan mielikuvitusta. En erityisemmin tästäkään pidä, mulla vaan ei ollut oikein muuta ideaa noin pieniin neliöihin, pöllöä olis tietty voinut käyttää, mutta kun en ihan samojakaan leimoja näin pian halunnut käyttää. Meinasin tämänkin kortin pilata illalla, tuossa alareunassa kulki alunperin tuollainen sininen nauha, teen aina sen saman virheen että alan leimata nauhaan kun kortti on muuten valmis ja en edes mittaa sopiiko se, heh, ja oli just naftisti liian iso tuo ylioppilaalle teksti siihen, no, nauha lähti onneksi yllättävän siististi irti ja sotkokset sai paikattua tuolla paperisoirolla.

Lauran kasikortin näet tästä.

maanantai 28. tammikuuta 2008

SCS sketch challenge #7

Huoh, tämä päivä on ollut niitä päiviä, että olisi kannattanut peiton alle jäädä aamulla... Meinaa tulla flunssa, vähän kuumetta ja veto pois kokonaan (ja tietenkin on vapaapäivä, nämä olot ei koskaan tule jos on pitkä työputki päällä...) Tietokone sairastui epilepsiaan, siis välkkyi ja teki ihan omia juttujaan koko päivän, mikä lie silläkin.. Toivottavasti ei hajoa, olis parempaakin käyttöä rahoille... Koitin tätä korttia päivällä vääntää, leimakuva on väärinpäin, siis tuon nauravan siilin pitäisi olla viimeisenä oikeassa laidassa, mä revin sen jo kerran kortista irti ja liimasin uudelleen ja se meni taas väärinpäin (se on se murphyn laki kun jyllää joskus..) joten luovutin, voi kai tuota kuvaa noinkin katsoa.

Lauran kortin näet tästä.

Niin ja mun nettikaima Minnis ilmoitti tänään liittyneensä joukkoon tekemään näitä haasteita, tervetuloa! Hänen eka haasteensa on tässä. Ja hieno olikin.

Ne jotka odottavat multa leima vaihtokuvia, leimailen teille huomenissa, jos olo antaa myöten.

SCS sketch challenge #5

Vähän sekoilen täällä väsyneenä, eli edellinen kortti on siis haaste numero 6 ja tämä on numero 5 (enkä osaa postauksia tietenkään vaihtaa toiste päin... ;o))Tästä tulikin harvinaisen onnistunut, hmm.. mistähän se johtuu että minusta possukortit onnistuu aina... Säikähdin vähän tuota tekstiä, leimasin sen viimeisenä, kun muutoin kortti oli valmis, se on leimattu versamarkilla ja väritetty chalkseilla, ei meinannu ensin näkyä lainkaan mutta lopulta tuli esiin, onneksi. Alareunan nauha on pari milliä vinossa, omaa silmää vähän häiritsee, muutoin ok kortti.

Lauran ihana kisu kortti on täällä.

SCS sketch challenge #6

Kokeilin sitten tehdä kortin sen kummemmin miettimättä, ja siitä tulikin omasta mielestä paras tähänastisista haastekorteista.. Johtuu ehkä tästä mallista joka oli musta loistava. Otin ensimmäisen kuviopaperilehtiön jonka tarttui kasasta käteen ja se oli siinä, itse henkilökohtaisesti en koe tätä värimaailmaa omakseni, mutta ainakin passaavat toisiinsa hienosti. Teksti olisi varmaan näyttänyt paremmalta tuossa nauhassa mutta olin jo kerennyt sen tuohon alas leimata. Strassejakin yritin käyttää pois, että saisin koristelootaan vähän lisää tilaa. Leimakuva on vaihtari, tajusin muuten että tästä tuli pitkästä aikaa Magnolia kortti, olenkohan mä ollut tiedostamattani vieroitushoidossa... ;oD

Lauran kortti 6 on täällä.

sunnuntai 27. tammikuuta 2008

SCS sketch challenge #4

Tämä neloshaaste ei vaikuttanut mallina yhtään haasteelliselta, itseasiassa olen tietämättäni tällä mallilla tehnyt lukemattomia kortteja. Mutta kun haluaa tehdä just tällä mallilla, niin voi että oli vaikeaa... Pari viritystä lensi jo roskiinkin enkä tähänkään ole ihan täysin tyytyväinen, ei varmaan pitäisi miettiä liikaa, kun antaa mennä vaan... Lintuleimasin on tullut Card making and papercraft lehden kylkiäisenä, avaamattomassa paketissa oli(;o)), teksti on vähän epätarkka kun yritin ensin leimata sinisellä ja se ei näkynytkään ja leimasin sitten versafinella päälle enkä edes odottanut että entinen kuivaa.. Jotain tästä kortista puuttuu, en vaan osaa sanoa että mitä.

Lauran Ihqun Lehmäkortin näet tästä

lauantai 26. tammikuuta 2008

SCS sketch challenge #3

Huoh, Laura sanoi jo pari päivää sitten tekevänsä jo viitoskorttia, kun mä olen tuhrannut tähän korttiin jo monta päivää.... Työtahti ollut vähän kova viime päivät, tuntuu ettei energiaa aina riitä askarteluun, ja olen jo kauemmin tosi huonosti nukkunu. Tämä kortti oli ihan uskomattoman vaikea tehdä, ajatus ei millään kulkenut ja kaikki mitä yritin, meni jollain lailla pieleen.. Tarkoitus oli noista leimakuvista tehdä 'magneetit' jotka ois voinu irroittaa taskusta, mutta en jaksanut etsiskellä niitä magneettipapereita varastoistani joten jätin idean hautumaan jotain muuta korttia varten. Mulla on ollut jo kauemmin ajatus että kaikista omistamistani leimoista on saatava edes yhdet kortit aikaiseksi, nämä kaksi on viime kesänä ostettu Tiimarista, ja olivat ihan ekat leimasimet jotka ostin, ja nyt ovat siis ensimmäistä kertaa kortissa. Mä tykkään noista kuvista, mutta jotenkin silti tää on odotuttanut itseään. Parempiakin kortteja on täältä maailmalle päässyt.. Lauran HIENON vastaavan kortin näet tästä.
Kuvaan pääsi myös possukokoelmani kaksi uusinta tulokasta (ajatuksena että kortti näyttäisi edes vähän paremmalta ;oD), sain possulit yhdeltä opiskelijalta jonka ohjaaja olin töissä, ja ennenkuin A ehtii kysyä, ei, ei ollut lahjus, loppuarviointi oli jo tehty ennen kuin sain possut...!

torstai 24. tammikuuta 2008

SCS sketch challenge #2

Tämmönen tuli scs sketch kakkosesta... Mulla oli ajatuksena, että kaikkien korttien pitäisi olla leimattuja, mutta tähän päätin käyttää tuota tarraa, joka on jo kauan pyöriny pöydän kulmalla. Leimattua on kuitenkin tuo kiehkura. Tekstiä ei ole vielä, saatan tekstin laittaa, kunhan ne rub-onzit, joita tilasin, kotiutuvat, jos tekstiä tulee, se tulee tuohon tummempaan osaan alareunaan. Mä tykkäsin itse kovasti tästä!
Lauran ihastuttavan kortin näet tästä.

keskiviikko 23. tammikuuta 2008

SCS sketch challenge #1

Laura laittoi mulle eilen mielenkiintoista meiliä.... Mä olen tässä valitellut, että mun kortit on jo pitkään olleet samanlaisia, ja jotain uuttakin pitäisi kokeilla. Laura ehdotti että tehtäisiin kaikki splitcoaststampersien haasteet, joita tähän mennessä on julkaistu 160 ja joka viikko tulee uusi, heh... Mä myönnän että epäröin hetkisen, ensinnäkin tuo määrä kuulostaa aivan kamalan isolta, ja sitäpaitsi kasvaa koko ajan kun niitä haasteita tosiaan tulee joka viikko uusi ja toisekseen Laura on NIIN paljon mua taitavampi ja kokeneempi leimojen kanssa. Kävin kurkkimassa niitä haaste pohjia ja ajattelin ettei ne niin kamalan vaikeilta näytä (ainakaan kaikki...) ja tämähän on loistava tilaisuus tehdä varmasti joka kerta erilainen kortti, ja ehkä sen myötä päähän jäisi muitakin ideoita kuin näitä nykyisiä hyviksi havaittuja... Joten mä siis suostuin, meillä on tarkoitus tehdä siis kaikki.... Julkaistaan aina samana päivänä, kun tiedetään että toisenkin kortti on valmis. Mitään aikarajaa ei ole laitettu, tehdään siihen tahtiin kun tuntuu hyvältä, ainakin mun osalta voi toisinaan tulla pitempiäkin taukoja. Lauran blogissa on linkki, mistä saa kurkattua haastepohjat, mä en näy osaavan niitä tähän laittaa..

Mun kortti näyttää tältä;
On muuten sataprosenttisesti Magnolia kortti, pöllöt on Magnolian ja oksat on leimattu Magnolian syyspuun latvuksilla. Meinasin laittaa vielä lumisadetta valkealla kohovärillä, kun tuo pöllöjen yläosa näyttää vähän autiolta, mutta jäi kuitenkin laittamatta. Teksti on tehty tietokoneella tarra-arkille tulostaen. Suomenkielisiä tekstejä on jokseenkin hankala keksiä niin että ne kuulostaisi niin hyviltä kun englannikieliset vastaavat, mutta ainakaan ystävänpäiväkortiksi tästä ei tullut liian imelä, mä kun en semmosista perusta. Olin korttiin jotakuinkin tyytyväinen kunnes kurkkasin äsken Lauran kortin, se oli paljon hienompi...

Linkki

Voi jösses, mä olen aina luullut etten ole ihan terve kun hamstraan niin kamalasti kaikkea varastoon, mutta havaitsin että mulla on ihan vaan pienet varastot tämän tyypin varastoihin nähden, tosin mulla ei ihan noin hyvässä järjestyksessä ole.... Linkki on diaesitys, kannattaa katsoa loppuun asti... Mä ihmettelen vaan että mitä tyyppi tekee työkseen, kun on varaa kaikkeen tuohon....Tämmönen pikkupostaus vaan näin myöhällä kun pitäisi jo nukkua...

tiistai 22. tammikuuta 2008

Ismaki Challenge, sketch 3

Tein samaan syssyyn tämänkin kolmos haasteen (itseasiassa tein senkin ykkösen, mutta siitä ei tullut esittely kelpoinen...)

Eli kortin piti näyttää tältä:

Ja tältä se näytti:

Taskussa oleva tagi näyttää tältä:
Here's my entry for the sketch 3. This was a bit harder to me than the sketch 2, but this was what I came up with it. Brown has been my favourite colour in cards lately, stamp is Whipper Snapper design, stamped with versamark and coloured with chalks. Text says Happy Birthday.

Tämä oli musta vaikeampi tehdä kuin edellinen, aloitin varmaan kolmea ennenkuin päädyin tähän. Kukan alle pistin kiekuran ja se ei näytä hyvältä.... Mulla on ainakin neljä erilaista kiekura stanssia ja mä en osaa käyttää niitä, muiden korteissa ne aina näyttää niin ihanilta, mut mä en vaan osaa laittaa niitä oikeaan kohtaan. Ottaa jo vähän päähän...

Ismaki-Challenge, sketch 2

Mua on kiehtonut nämä Ismaki haasteet alusta asti, näihinhän voi osallistua myöhemminkin aina, joten tänään tein tämän kakkoshaasteen.

Eli tämän kaavan mukaan piti kortti tehdä, ja tällainen siitä tuli;


Here's my first entry for the Ismaki-challenge, I really enjoyed doing this, lately I've been stuck with my own patterns, I've felt that every card I make looks the same, even with different picture or colours. Stamp is Penny Black's Roses and Swine and text says roses and sunshine to a friend.

Englantia ei ole tarvinnut pitkään aikaan missään käyttää, päässyt ehkä taidot ruostumaan...? Tykkään kortista muutoin, mutta noista nitojan niiteistä korteissa en koskaan ole pitänyt, harkitsin niiden pois jättämistä, mutta kun ne kuitenkin kuuluivat malliin niin tämän yhden kerran jos ne menisi.



Pennyn Hiiret osa 2

Sain sentään yhden kortin valmiiksi asti tänään, tuo taustapaperi on sellaista jota olen jemmannut jo vaikka kuinka kauan, en siis ole raskinut käyttää, kun se on musta aivan ihanaa, mulla on paljon sellaisia papereita varastossa, mm. 8 erilaista 6"x6" Basic Greyn lehtiötä joista olen yhteensä käyttänyt ehken 5 sivua.... Ja kaksipuoleiset paperit on ihan vihonviimeisiä, niitä kun ei millään raskisi teipata korttiin kiinni kun se toinen puoli ei sitten näy... Tykkään tämän kortin väreistä ihan hirveästi, muutoin tuo tyyli ei ihan iske, olen tehnyt tuolla tyylillä ihan liian paljon kortteja, olen vähän jämähtänyt näihin samoihin kaavoihin.

Stampin' Up

Lauralta tuli ihanaa postia tässä jokin aika sitten, sattui huono päivä olemaan itsellä ja jäi kuvaamatta. Tuli tämä vallan ihana katalogi ja muutamia leimasimia, jotka olen jo laitellut säilytysrasioihin (ja en siis rikkonut ostolakkoani, ne on huudettu huutiksesta ennen kuin aloitin ostolakon...). Tähän katalogiin olen perehtynyt jonkin verran, ja koko tuoteperhe on vallan ihana, monta sivua jo merkattu tyyliin "ihanpakkosaada"... Tämä katalogihan on luettavissa myös netissä, mutta itse tykkään tutkia näitä paperiversioita ja esim leimasimet on tässä esitelty luonnollisessa koossa joka helpottaa paljon ostamista. Musta on alkanut tuntua että tämä mun ostolakko on ihan tuhoon tuomittu ajatus, mutta jos vielä jonkin aikaa pärjäilisin näillä olemassa olevilla tarvikkeilla, mutta keväämmällä varmaan pitää ainakin muutamia pääsiäisaiheisia leimasimia hankkia (;oD)

maanantai 21. tammikuuta 2008

Huoneen taulu


Tein aamusella tällaisen 'huoneen taulun' jota voi käyttää myös 'pankkina', ikään kuin vararahastona, tämä tuli ihan omalle seinälle ja mut tuntien se on varmaankin 98% vuodesta tyhjänä.... Siivet on niitä prismaenkeleiden siipiä ja niiden päälle on kuumaliimalla liimattu pienet pyykkipojat. Teksti sattui silmään joulukuussa kun Lauralla oli tällainen tekstileimasin myynnissä huutiksessa, leimasinta en saanut kun teksti puhutteli jotain muuta huutajaa vielä enempi, mutta halusin käyttää tekstiä jotenkin, koska sen on ihan varmasti keksinyt joku joka tuntee minut... (LOL...) Vaikka jos viime vuotta ajattelee, siinä voisi lukea myös; Money Talks and mine says: buy, buy....
Ja nyt otan tuon 20€ pois taulusta ja lähden käymään kaupassa. Siis ruokakaupassa, en askartelu...

Puettuja Magnolioita


Tästä kuvasta en ole aiemmin saanut korttia aikaiseksi, mä olen yrittänyt kyllä tätäkin väritellä aiemmin, mutta en ole onnistunut saamaan vielä tarpeeksi hyvää jälkeä aikaiseksi. Päätin sitten 'pukea' ne... Eli siis leimasin kuviopapereille toiset kappaleet ja leikkasin paidat ja housut niistä. Tätäkään tekniikkaa en aiemmin ole kokeillut, mutta taatusti tulen toistekin kokeilemaan, muutama muukin leima tuli mieleen, joita en osaa värittää, niihinkin voisi tätä kokeilla.

Tämä kortti syntyi 'sivutuotteena', eli paita ja housut on toiste päin kuin edellisessä, kun eihän niitä voinut roskiinkaan heittää...

lauantai 19. tammikuuta 2008

Pennyn hiiret

Viime päivinä ei ole ollut oikein aikaa touhuta korttien parissa, meinasi jo tulla vieroitusoireita, kun nyt sattuu olemaan tällaisen manian kourissa. Tänään kävi vieraita, mukava aloittaa askartelut 'puhtaalta pöydältä', eli se kaamea silppuvuori oli pakko siivota eilen piiloon (haaveilee omasta askarteluhuoneesta jossa kaikki saa AINA olla levällään....), nyt jopa mahtui hyvin tekemään. Kuva on vaihtona saatu Riikalta (ei blogia), ja on musta ihana, paperi jolle kuva on leimattu on mun makuun ihan erikoisen hyvää, värit leviää tosi hienosti hyvin vähällä vaivalla, ja ei kuprua ollenkaan vaikka noi taustatkin maalaa veden kanssa (yleensä väritän taustat chalkseilla, jos siis väritän), mä itse pääsen mielestäni parhaisiin väritystuloksiin mahdollisimman sileillä papereilla, ne 'raidalliset' akvarellipaperit ei ole mun juttu lainkaan. Tuohon kuvan viereen sommittelin jos jonkinnäköistä koristusta, mutta mikään ei oikein tuntunut siihen passaavan, joten jätin sen tyhjäksi. Tekstin leimasin ihan versafinella suoraan nauhaan.

Mä olen tässä viime aikoina pörrännyt paljon netissä, ja nyt kun yritän välttää ostelua, olen perehtynyt muun maailman blogitarjontaan, ja aivan todella ihania kortteja ja muuta olen löytänyt, samoin kuin ohjeita, esim. tätä ohjetta ihastelin useampaankin kertaan... (lue englannin kielinen teksti lopussa myös, kuvat ei kerro kaikkea.) Se on tehty Prismacolor kynille jotka on lukemani perusteella ihan omaa luokkaansa, kokeilin ohjetta tavallisilla puuväreillä ja toimii se kyllä niilläkin, vaatii harjoittelua ja oikeanlaisen paperin onnistuakseen. En tiedä oliko tuo käyttämäni tärpätti ihan oikeanlaista, käytin sellaista hajutonta joka on tarkoitettu pensselien puhdistamiseen. Mutta kokeilemisen arvoinen juttu, suosittelen.

perjantai 18. tammikuuta 2008

Papercrafts ja ensimmäinen "oikea" lankeemus

Mulle tulee tällainen amerikkalainen paperiaskartelu lehti Papercrafts, tilasin sen joskus alkusyksystä ihan suomalaisen Lehtiapajan kautta. Tämä ilmestyy kai 8 kertaa vuodessa, tämä taisi olla toinen mulle tullut numero. Itse lehdestä mä en ihan kamalasti tykkää, se on suurimmaksi osaksi mainoksia, itse asiaa on varmaan sivumäärästä korkeintaan puolet. Syy miksi esittelen lehteä täällä on se, että löysin siitä erään mainoksen tuotteesta josta en ollut kuullutkaan, ja ihmettelen miten olen tullut toimeen ilman sitä... (;oD)
Nimittäin Rub-Onz. Jokainen kortintekijä ja skräppääjä tuntee ihan varmasti rub-onit eli siirtokuvat, mä itse ainakin tykkään niistä kovasti vaikkei viime aikoina niitä paljon korteissa ole näkynyt. Mutta sitä minä en tiennyt että niitä voi tehdä itse! Eli noi Rub-onzit on A4 arkkeja joille voi tulostaa, piirtää tai jopa leimata ja sitten siirtää sen siirtokuva periaatteella projektiin. Itsellä tuli ihan ensimmäisenä mieleen tekstit; olen ennenkin tehnyt tietokoneella tekstejä kortteihin mutta toihan on siis ihan loistava tapa siirtää teksti suoraan jollekin ihanalle kuviopaperille joka ei mene tulostimesta läpi ja tekstit voi tehdä aina erilaisella fontilla ja just sen värisenä ja kokoisena kuin haluaa. Ajatelkaa miten paljon säästää kun ei jokaista tekstileimasinta tarvitse erikseen ostaa, ja saa tehtyä jopa suomenkielisiä pitkiä tekstejä jotka aiemmin ei ole mahtuneet kortteihin... Mä eilen vähän googletin tietoja tuosta ja ainakin amerikkalaisissa blogeissa oltiin hyvin tyytyväisiä tuotteeseen. Joten mä sitten menin ja tilasin... Vaikka olen ostolakossa.... Yritän olla lankeamatta enää... ;o) Noilta valmistajan sivuilta on tarkempia käyttö ohjeita ja sieltä voi myös tilata...

tiistai 15. tammikuuta 2008

Uusia vaihtokuvia

Sain tänään kaksi aivan IHANAA kirjettä... Parit vaihtokuvat saapuivat, paljon Penny Blackejä ja muutamia Magnolioita, Isot kiitokset Riikalle ja Mindikselle. Oikeasti olisi pitänyt tänään tehdä ihan jotain muuta kuin askarrella, mutta tekaisin silti yhden tällaisen pikakortin. Kaikista Penny Blackin kuvista tykkään eniten siileistä, muutkin on ihania mutta siileissä on sitä jotain. Väritys ei vielä tässä kuvassa ollut täydellistä, mutta olikin vasta ensimmäinen jota kokeilin. Mä olen pitkään jo kaivannut noiden paperikukkien alle jonkunlaista lehdentynkää, tilasin silloin Ellisonin alesta muutamia lehtistansseja vain huomatakseni että ne olivat joko liian suuria tai sitten liian pieniä, tuli sitten tässä mieleen että onhan mulla tuo jouluinen sizzliz stanssi holly&berries, käynee hätätilassa, verroinkin kun nyt en ostele mitään vähään aikaan. Kortin nurkkaukset eivät oikeasti ole noin autiot, niissä on leimatut kiehkurat eivät vain näy kuvassa.
Ostolakon kuulumisia sen verran nyt kun eka kuukausi on takana; vähän on tullut vieroitusoireita... Olen kyllä yhdesti repsahtanut, tilasin ennakkoon ne cuttlebugin uudet kohokuviokansiot täältä, pitäisi tulla tammikuun lopulla, tilauksen tein kyllä jo joulunpyhinä kun en vielä ollut oikein sisäistänyt tätä lakkojuttua..(seli seli...) Käyn silloin tällöin muutamissa lempikaupoissa tekemässä 'haamutilauksia', se helpottaa vieroitusoireita ;o). Jotain puutteita jättisvarastoista on kyllä jo löytynyt, mm. nuo paperikukkaset alkaa vähetä, vielä niitä on mutta ei enää kaikkia värejä, siniset paperit on vähissä ja kaikkea muutakin 'pientä' puuttuu. Siinä tietysti voisi olla ihan haastetta ottaa niitä tarvikkeita esiin joista ei tykkää ja tehdä niistä kortteja..

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

Toinenkin keijukainen

Piti työstää tämä toinenkin keijukainen samalta arkilta, ettei tuo puolikkaiden arkkien pino enää tuosta kasvaisi... ;o) Mulla on jo pitkään ollut mielessä yrittää istuttaa tuollainen 3D kuva valmiiseen 'valokuvaan', olen sellaisia taustoja ihaillut mm. Korttitarvikkeiden galleriassa. Sopivia kuvia on ollut vaikeaa löytää, lehtiä en juurikaan tilaile ja ne jotka olen löytäny on olleet ruttuisia tai jotain. Olin uuden vuoden yön yövuorossa ja vaihdeltiin työparin kanssa uusia kalentereita seinille, vanhoissa 2007 kalentereissa sattui muutamia maisema kalentereita olemaan ja keräsinkin ne 'talteen' omaan reppuuni työkaverin kummastuneesta ilmeestä huolimatta... (sanoi ettei voi käsittää mitä niillä teen... ;o)) Tässä ensimmäinen tuotos, taustakuva oli kiva kun siinä menee tuo tie ja sitten on aitaa ja kukkivia omenapuita, periaatteessa mittasuhteet eivät kohtaa taustan ja kuvan kanssa mutta ajattelin että kun kyseessä kuitenkin on keiju niin ehkä se on mahdollista.. Musta tästä tuli kiva.

Pitkästä aikaa cd-kortti

Piti edes yksi cd-kortti vääntää vaikka olenkin sitä mieltä että näitä nyt osaa tehdä ihan kaikki ja nykyään tykkään tehdä ihan muunlaisia kortteja, mä hivenen olen kyllästynyt näihin, kun ne tulee aina samalla kaavalla vaikka kuva eri olisikin. Tämä cd on kullanvärinen vaikka kuvassa tummalta näyttääkin. Harmittaa kovasti kun oisin omiin varastoihin viime kesänä halunnu kuvata näitä cd-kortteja joissa oli erikoisen onnistuneet alkoholimuste taustat ja en osannut, kun joskus olisi aikaa perehtyä ton kameran saloihin, en koskaan ole tykännyt mistään käyttöohjekirjoista, ja kamerankin ohjekirja on lähes avaamattomana vielä hyllyssä, tallessa kuitenkin onneksi...

lauantai 12. tammikuuta 2008

You make my day!

Tällainen yllätysten yllätys odotti sähköpostissa kun palasin äsken töistä; Maissi ja Hanne muistivat mua tällä tunnustuksella, tytöt, todellakin teitte päiväni... ISO KIITOS!

Haluaisin antaa teillekin tän, mutta pistetään kiertoon!

Kopsasin Maissilta noi säännöt tähän;

Sääntöjen mukaan "Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland. Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on. Beware you may get the award several times."

Eli palkinnon voi jakaa eteenpäin 10 henkilölle, joiden blogeista saat hyvää mieltä ja inspiraatiota sekä saavat sinut onnelliseksi täällä Blogistaniassa. Ilmoita heille kommentilla palkinnosta, jotta he voivat jakaa sitä eteenpäin. Varaudu myös siihen, että voit saada palkinnon useita kertoja.

Itse haluan antaa ehdottomasti seuraaville henkilöille tämän, osa teistä on jo sen saanutkin, mutta tulkoon useammin! Nämä eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä sitten!

1. Laura

2. Taru76

3. Maiju

4. Piia

5. Tanja

6. Heli

7. Minni75

8. My paper world

9. Finnstamperin Sari

10. Sari

Monelle muullekin olisin tunnustuksen halunnut antaa, 20 niitä pitäisi olla että riittäisi kaikille!

Edit. 13.1.2008; Tänään olen saanut lisää kukkasia :o), Tanja, Minni75, Maiju, Laura ja Iloinen askartelija muistivat mua, KIITOS! Täytyy todeta, että koska olen niin vähän aikaa vasta blogia pitänyt, olen enemmän kuin yllättynyt! Mutta ihanaa jos jonkun päivää piristää mun blogini! ;o)

3deetä vaihteeksi

Mulla on jonkin verran valmiiksi koottuja 3D kuvia yhden laatikon pohjalla, täytyy yrittää ne työstää loppuun etteivät jää pyörimään nurkkiin, tämä olutaiheinen kuva on varmaan koottu isäinpäivän aikoihin. Noita pikkutageja tulee käytettyä luvattoman vähän, mulla on useita stansseja niitä, osa vielä täysin testaamatta avaamattomissa pakkauksissa... Mulla on ihan liian paljon kaikkea, ja "jämälaatikko" pursuaa jo yli äyräidensä, niistäkin pitäisi jossain vaiheessa saada jotain työstettyä, kun niin mitään ei voi heittää poiskaan.... ;oD

perjantai 11. tammikuuta 2008

Pennyn Siili

Olen niin paljon tehnyt jo vaihtokuvista kortteja, että piti vaihteeksi kokeilla jotain omaakin.... Tämä siili on ollut mun murheenkryyni siinä mielessä etten ole osannut sitä niin hienosti värittää kuin haluaisin, nyt tuli tähänastisista paras lopputulos. Kokeilin näillä neliö nestabilitiesillä tehdä samankaltaista korttia kuin ennen joulua tein paljon pyöreillä, ja täytyy sanoa että kyllä ne pyöreät paremmin tähän malliin sopivat. Pitäisi ruveta kai niitä ystävänpäiväjuttuja touhuamaan pikkuhiljaa, eihän siihen ole kuin kuukausi enää jäljellä.
Tänään on tullut ihan erikoisen paljon aina niin mukavia kommentteja, kiitos kaikille! Postauksiakin on tullut jo useita tänään, ei ollut kyllä alunperin ajatuksena ruveta blogissa ihan jokaikistä korttia esittelemään, mutta näin on viimeaikoina kuitenkin päässyt käymään... ;o) No keväämmällä tulee varmaan pidempiäkin taukoja, ehken...

Jääprinsessa osa 4

Mä mietin äsken että pitäisi ruveta suunnittelemaan nämä kortit vähän paremmin, eli valita ensin kuva mitä käyttää ja sitten ruveta suunnittelemaan pohjaa. Mä tykkään korttien teossa kaikkein eniten just siitä pohjan sommittelusta ja koitan sitten valmiista leimakuvista tai 3d kuvista valita väreihin sopivimman. Jos olisin ajoissa älynnyt käyttäväni tätä jääprinsessa kuvaa tässä kortissa, tuo kohokuvioitu osa olisi ollut sitä lumihiutaletta kukkakuvion sijaan. Laitoin ystävälle tekstin tähän, onnittelukortiksi kai tämä paremmin sopisi mutta kun kaikista edellisistä prinsessoista on tullut onnittelukortteja niin kai se yksi voi olla ystävänpäiväkorttikin...

Pyllähtänyt kissa

Löysin aamupäivällä jemma nimisestä paikasta ohuen metallisabluunan, jonka ostin marraskuussa Tampereen messuilta Papruksesta, arvatkaapa kahdesti oliko se vielä alkuperäispakkauksessa.... Ostin silloin tän ympyrän ja samankaltaisen tähtisabluunan, jonka hukkasin kotimatkalla, sitä ei vaan löytynyt mistään, kovasti harmitti. Kohokuvioin sillä sabluunalla ensimmäisen käteen sattuneen kartonginpalan, joka ihan sattumalta oli tuota valkosisuksista ja korostin kuviota hankaamalla sitä hiekkapaperilla. Strassejakin on jossain bling bling vaiheessa tullut hamstrattua varastoihin, joten niitä laittelin sitten ihan reilusti tähänkin, kuvaksi olisi tietysti pitänyt olla jotakin tyttömäistä prinsessa juttua mutta tuo kissa oli valmiiksi väritetty ja sopivankokoinen niin pistin sitten sen. Kuva on vaihtari Heliltä ja mua nauratti kun rupesin sitä värittämään tässä yksi päivä; mä olin ihan koko ajan kuvitellut et siinä on kissa jolla on joku rahapata mahan päällä ja tajusin vasta sitten et se on kissa joka on lentänyt selälleen rullaluistimilla... Mä olen vissiin puolisokea!

Siilit on piikkisiä part 2

Toinenkin kortti samasta ihanasta siilikuvasta, tämän väritys onnistui mielestäni hyvin, taivaskin on väritetty vaaleansiniseksi chalkseilla, vaikkei kuvassa erotukkaan.

Siilit on piikkisiä.

Mulle on tullut joku kummallinen himo värittää kaikki leimakuvat ruskeiksi, tätäkin kuvaa oli suorastaan pakko kokeilla myös ruskeaksi väritettynä... Näitä Penny Blackin siilejä olen vaihtarina saanut ja yllätys yllätys, tahtoisin tämänkin leimasimen niin kovasti omiin kokoelmiin.... Tällä kuvalla varustettuja kortteja saattaa ilmestyä blogiin useitakin lähiaikoina.

Sammakoita..

Muutama päivä sitten löysin Tarun blogin kautta tieni Ismaki challenge sivustolle, mua on kiehtonut jo kauan ajatus tehdä muutamia kortteja tietyn 'kaavan' mukaan. En tällä kortilla osallistunut haasteeseen koska se ei ole prikulleen sen kaavan mukaan tehty, mutta tuo kortin sisällä oleva muotoaihio on pöllitty sieltä.. Leimakuva on vaihtari, ja tämänkin leimasimen haluan sitten joskus itselleni kunhan saan taas raottaa kukkaron nyörejä. Tuosta tekstistä on sellainen ajatus että olen sen jossain kortissa nähnyt aiemmin, tai sitten olen nähnyt sellaisen leimasimen jossain, mutta mun mielestä sopii kuvaan paremmin kuin hyvin, käsialassa on toivomisen varaa.. Ajattelin tämän kortin lähettää sellaisena cheer up korttina yhdelle ystävälle jolla on ollut vähän huonoa tuuria suhteissaan, ei kai tällaisesta voi loukkaantua?

tiistai 8. tammikuuta 2008

Sininen hääkortti

Tänään oli vähän 'blue' olo, monessakin mielessä. Askartelusta ei tahtonut tulla mitään, ja kaamea tiskivuori odottaa edelleen tiskaajaa, oisko halukkaita? (;oD) Tämä kortti oli suunnitteluvaiheessa 'tosiupea', visiot ja toteutus ei tänään kyllä alkuunkaan kohdanneet, kulmakoriste olisi varmaan ihan ok isommissa korteissa, tässä neliössä se näyttää lähinnä koomiselta, eli ihan liian iso, kuviollinen taustapaperi olisi myös ollut kova sana mutta sitäkään en tajunnut ennen kuin oli liian myöhäistä, mutta ehkä seuraava jo onnistuu, toivottavasti. Tuo kukkakoriste on tehty sizzixin stanssilla, stanssi oli ihan ensimmäisten joukossa jotka ostin vajaa vuosi sitten kun ostin sizzix original leikkurin, on muuten ihan ekaa kertaa kortissa, oikeasti kukka on vielä isompi, jätin ihan alimmaisen kerroksen pois ja laitoin useampia kerroksia pienempiä, mutta ei se parantunut siitä juuri lainkaan, stanssille pitänee keksiä jotain muuta käyttöä, vaikka ompelussa (huovasta vois tulla kivoja kukkia esim kasseihin... ehkä...) Vaikka ostinkin Cuttlebugin elokuussa, stanssaan silti vieläkin kaiken minkä pystyy tuolla originalilla, cuttlebugin b-levyt kuluvat huomattavasti nopeammin kuin sizzixin leikkuualusta, cuttlebugiin pääsee vain sizzlizit, nestabilitiesit ja bigz stanssit. Yritin myydä syksyllä tuota originalia huutiksessa, mutta koska en halua pilkkahinnalla siitä luopua, päädyin pitämään sen itse, ja ompahan varalla jos cuttlebug hajoaa (on erittäin paljon todennäköisempää että cuttlebug hajoaa ennen originalia...)
Niin ja yksi juttu vielä; tämä blogi on tänään tasan 3kk vanha, kävijälaskuri näyttää yli neljää tuhatta käyntiä, kiitos kaikille jotka jaksatte täällä käydä! Laskuri ei laske mun omia käyntejä, eikä peräkkäisiä klikkauksia, joten jos toimii niin yllättävän paljon täällä on vierailtu (mun google adsense tili joka vahtaa noita alareunan mainosten klikkailuja näyttää yli 7000 kertaa sivujen avautuneen, eli luulisin tuon reilu 4000 pitävän paikkansa).

maanantai 7. tammikuuta 2008

Magnolia poika ilmapallon kera

Mulla on tavoite tehdä ainakin yksi kortti jokaisesta leimasimesta jonka omistan. Tästäkään en aiemmin ole saanut korttia aikaiseksi. Vähän syksyinen tästäkin tuli, mutta eihän kortit sinänsä vanhene, antaa sen syksyllä jollekin..
Mua ei viime yönä taaskaan nukuttanut ja aikani kuluksi stanssailin erilaisia kuvioita varastoon, mulla on melko paljon erilaisia tapetinpaloja varastossa, olen hyvänväriset niistä jo aikaa sitten käyttänyt taustapapereina ja muina koristuksina, jäljellä oli enää vaaleita muovipintaisia paloja, kokeilin värjätä niitä alkoholimusteilla ja niistähän tuli aika kivoja (ainakin osasta..!), tässä kortissa nuo kukkien takana olevat lehdet on niistä tehtyjä, ovat kyllä kukkien lehdiksi liian isoja jos oikein rupeaa miettimään mutta mun mielestä ne näyttää ihan hyvältä noidenkin kanssa.

Enkelikortti

Ostin tämän enkelileimasimen marraskuussa Tampereen käsityömessuilta Sinellin pöydältä, olen siitä asti aina ajoittain koittanut siitä korttia saada aikaiseksi, monenlaista olen sen kanssa kokeillut mutta aina jokin on mennyt pieleen. Tänään tuli mieleen kokeilla chalks taustaa ja versamarkia tähän kuvaan, ja siitä tuli omasta mielestäni ihan hieno, paperin täytyy olla tasainen että leimaus onnistuu. Väritys näyttää luonnossa tasaisemmalta kuin kuvassa. Etsiskelin varastoistani ruskeita kukkasia kuvaan ja voi ei, niitä ei ole... apua ja olen ostolakossa; täytyy lopettaa ruskeiden korttien teko kesään asti... Itse pidin tästä ja sen vanhahtavasta olemuksesta.

sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Paluu Juurille...

Olen pitkään jo päivitellyt että mun 3D kuvien varastot on ihan liian suuret... Tänä aamuna päätin sitten vihdoin tehdä jotain asialle ja tehdä edes muutamat pois, aloitin näillä helpoilla (lue; vähän leikattavaa...) Kumpainenkin on kokoa A5, ja näissä ei todellakaan ole käytetty minkäänlaista mielikuvitusta, koska kuva on niin iso eikä mun mielestä edes tarvitse välttämättä mitään lisukkeita. Kumpaakin tein kolmet kappaleet, eli en sentään koko päivää tuhlannut kahteen korttiin... Täytyy sanoa, että nämä 3deet ei kyllä enää sykähdytä mua niinkuin ennen, toki aion niitä tehdä vastakin ajoittain (varastossa on satoja arkkeja....) mutta kyllähän se leimailu näköjään vie mennessään kun sille pikkusormen antaa...


lauantai 5. tammikuuta 2008

Penny Blackin siili

Tämänkin leimakuvan olen vaihtona saanut, taisi tulla Maijulta, tämäkin leimasin on ehkä 'ihanpakkosaada'.... Mietin vähän että tuliko tästä vähän liian kimaltava pohja tuolle kuvalle, mutta jospa se jollekin kelpaisi, toiset kun on niin kiiltävän perään ja toiset ei yhtään tykkää, minä itse olen jotain siltä väliltä... Mulla on noita nestabilities stansseja kaikki perusmuodot, siis pyöreät, ovaalit, neliöt ja suorakaiteet sekä piparireunaiset että sileät, silti tuntuu että vain nuo pyöreät on koko ajan käytössä... Esimerkiksi neliöitä en ole tainnut kuin ihan kortissa tai parissa käyttää, täytynee ottaa ohjelmaan kunnolla nekin. Huoh, kun vaan olisi sitä aikaa enempi....

Yllätys yllätys, Magnolia kortti...

Hmm, tästä tuli ainakin hiukan erilainen kuin mun kortit yleensä on. Tämäkin kuva on vaihtojen satoa Heliltä, paperit on BG:n blush paperikosta, siinä on tosi tosi ihania papereita, mun pitäisi oppia värittelemään paremmin kuvia ennen kuin törsään ne paperit kaikki... Mä olen huomannut että mulla on ihan liikaa sellaisia tarvikkeita mitä en raski edes käyttää, mm. papereita, kukkakoristeita ja muita koristuksia... Mä olen viime aikoina ihastunut suuresti tuohon versafinen musteeseen, jolla tuo tekstikin on korttiin suoraan leimattu, sillä saa lähes poikkeuksetta hyvää jälkeä ja tyyny näyttää riittävän ja riittävän, olen vaihtokuvia leimannut viime aikoina kymmeniä ja kymmeniä arkkeja, ja itsellekin jotain varastoon leimailin ja tyyny ei näytä minkäänlaisia kuivumisen merkkejä. Mulla on tuo musta isona tyynynä ja seepianruskea ja punertavan ruskea pikkutyynynä, niitäkin tulen hankkimaan kyllä eri väreissä pikkutyynyinä ihan noita tekstejä varten, tulee jopa kuviopaperille näkyvä hyvä jälki.

Edit klo 22.40; Versa finen mustetta isona tyynynä olen ostanut täältä,
Suomesta sitä saa ainakin creativ companystä isona (pelkästään sitä ei kyllä kannata tilata kun käsittääkseni minimi postikulut on jotain kympin luokkaa..), Finnstamperilla on ainakin niitä pieniä kuutioita, siellä on näköjään niitäkin isoja mutta tällä hetkellä ovat loppu

Hääkortti

Mulla oli just tähän korttiin sopiva ruskeaksi väritetty kuva, vieläpä harvinaisen hyvin mun värittämäksi onnistunut, rupesin stanssaamaan sitä muotoon ja stanssasin sitten vikaan ja amputoin parilta jalat... Harmitti vietävästi.. Järkevä ihminen olisi tietysti ottanut ja värittänyt uuden kuvan, mutta mä olen vähän tyyliä 'kaikki tänne ja heti' joten valitsin valmiiksi väritetyistä seuraavaksi sopivimman.. Leimakuva on niin ikään vaihtari Ampalta, omista leimoista en näemmä jouda tällä erää mitään tekemään... Tekstiksi oli sunnitelmissa hääpäivänä tai hääpäivä onnittelut, päädyin kuitenkin helppoon ratkaisuun ja pistin valmiin hääparille ääriviivatarran, teksti olisi pitänyt tehdä niillä minitarrakirjaimilla ja just nyt tuntui siltä etten ylenmäärin jaksa näprätä.
Mä mietiskelin tuossa äsken että milloinkahan mä tointuisin työstämään noita 3D kuvia joita on ihan älyttömät varastot, tällä hetkellä kun tuntuu että tuo leimailu innostaa niin paljon enempi..

Part 3...

Tästä kortista pidän itse hyvin paljon, tuon sydämen nauhoineen piti näyttää ikäänkuin lahjapaketilta, kuvassa nauha näyttää kyllä lähinnä ristiltä, on siinä kyllä rusetti keskellä... Leimakuva on tosi ihana, sekin vaihtari Heliltä, tämän leimasimen tulen ihan ehdottomasti ostamaan itselleni heti kun 'saan' taas ostella. Noita kangasruusuja kortti ei olisi välttämättä edes kaivannut mutta nyt pitää tunkea kortteihin mahdollisimman paljon kaikkea että varastot kutistuisivat rutkasti kesään mennessä...

Vaihtokuvia 'part two'

Sain sentään yhden kortin tänään tehtyä, monia olen 'esivalmistellut'. Tämän ihanan Penny Blackin leiman sain vaihtarina Heliltä, tahtoo-o tän leimasimen itselle... En kuitenkaan vielä aio sortua, ehkä lomarahat kesällä voisi sijoittaa 'järkevästi' leimasimiin.. ;oD
Mua on tänään hirveästi rassannut etten osaa tehdä muita kuin tällaisia 'perus kortteja', siis eihän niissä sinänsä mitään vikaa ole, mutta haluaisin kortteihin sellaista hallittua 'epä järjestystä' jonka vielä pitäisi näyttää hyvältä. Yritin tänä iltana monenmoista tekelettä ja aina kuitenkin päädyin johonkin tämän tapaiseen... Pitää vissiin jatkaa harjoittelua, ei näet taaskaan nukuta...

perjantai 4. tammikuuta 2008

Leimakuvavaihtojen satoa 'part one'

Olen viime aikoina vaihdellut leimakuvia runsain mitoin monien eri ihmisten kanssa, nyt löytyy mahdottomat pinot väritettävää, kuka lie keksinytkin näin loistavan tavan saada uusia kuvia menettämättä kaikkia rahojaan.... Ainoa haittapuoli minkä keksin näistä vaihdoista on se että sitä ihastuu kaikkiin kuviin niin paljon että haluaa järjettömästi itsellekin kaikki ne ihanat leimasimet... ISO KIITOS kaikille kuvia kanssani vaihtaneille!
Tämä kortti syntyi ensimmäisenä, oli tarkoitus käyttää erästä tildaa tässä mutta toi nalle kävikin väreiltään paremmin tuohon pohjaan, nalle on vaihtari Ampalta. Lähipäivinä uskoisin useammankin kortin löytävän tien blogiini, toivottavasti.

tiistai 1. tammikuuta 2008

Kastekortti tytölle


Heräsin tänään vähän liian aikaisin päivällä oltuani yön töissä, 'aamurutiineihini' on jo jonkin aikaa kuulunut suosikkiblogien selailu aamukahvin kera. Viimeisetkin unenrippeet katosivat silmistä (mikä kyllä on vähän harmillista, kun useampikin yö pitäisi vielä töissä jaksaa valvoa...) kun Sarin blogissa törmäsin tällaiseen linkkiin, siellä oli useampikin kortti malli jota tekisi mieleni kokeilla, mutta tämä kastemekko sykähdytti tänä päivänä eniten. Kortti olisi varmaan ihan kaunis ilman mitään leimailujakin, kun vaan olisi oikein kaunis rusetti tuossa keskellä, mä halusin kuitenkin jotain siihen laittaa, mulla ei ole aavistustakaan mistä tuo minikiekura leima on mulle joutunut, koskaan en sitä ole kuitenkaan aikaisemmin käyttänyt, leimasin sillä helmiäiskartonkipohjalle versamarkilla ja kuviot töpöttelin chalkseilla. Olisin halunnut isohkon rusetin organzanauhasta tehdä, mutta juuri oikeaa sävyä ei löytynytkään varastoista (mikä sinänsä on ihme kun mulla on niin jumalattoman suuri nauhavarasto...), laitoin sitten tuota rusettia korvaamaan nauhan päälle yhden satiiniruusun. Tekstin olisin myös halunnut leimata mut ei nyt satu olemaan sellaista leimaa niin piti tyytyä ääriviivatarraan. Kirjekuorta mulla ei varmaankaan tälle koolle ole, sekin täytynee tekaista jossain vaiheessa sitten. Vaikka olenkin erittäin suuri valmiiden korttipohjien ystävä, niin joskus on kiva kokeilla näitä muitakin malleja.