sunnuntai 9. maaliskuuta 2008

Triin Korttihaaste

Osallistuin tämmöseen Triin järjestämään vaihtoon jossa jokainen vuorollaan laittaa kaikille jotain korttitarvikkeita ja tehdään niistä sitten kortit, tämä on siis ensimmäinen kortti, ja tarvikkeet (korttipohja, taustapaperi ja nauha) lähetti Triin. Muut osallistujat on kaikki sitten meitä Minnoja ;oD! Taustapaperista tykkäsin kovasti, joskin se on väreiltään hiukan epätyypillinen minulle, kokeilin monenlaista juttua ja väritin ainakin viisi leimakuvaa noilla taustapaperin väreillä, ennen kuin lopulta päädyin tähän siiliin. Kortti ei ole ihan valmis vielä, siitä puuttuu teksti, olen tilannut sellaisen Onnea palloleimasimen Finnstamperilta, ja kunhan se saapuu, pistän sellaisen vihreällä leimattuna tuon isoimman oranssin kukan keskelle, olin jo liimannut paperin korttipohjaan, kun tuli mieleen että nuo oranssin kukan terälehtiä olis voinut nostaa koholle ja muotoilla kun olisi osittain leikannut ne irti paperista, mutta kuten sanottua parhaat ideat tulee aina jälkijunassa! Ei tästä ihan pahakaan tullut, vaikka epäilin etten oranssista mitään järkevää saa aikaiseksi.
Triin blogissa on linkit muiden Minnojen kortteihin ja kuva hänen omastaan, luonnollisesti ;o)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kortti. Yllättävän erityyppisiä kortteja saatiin aikaiseksi! Tää on aika hauska haaste :D

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kortti minunkin mielestäni :)

Anonyymi kirjoitti...

Oikeen kiva kortti, ja hieno tuo taustapaperi :)

Anonyymi kirjoitti...

ihana kortti, hauska huomata että samoista jutuista saa monta ihan erilaista korttia ja jokaisella on omat pienet lisät mitä ne tykkä laitta korteihin :)

Laura kirjoitti...

Tosi retro tuo taustapaperi! :) Ihana kortti. Minä sain tuon saman Penny Black leimasimen viime viikolla ja eilen otin sen jopa käyttöön ja vähän jo värittelin :).