Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulukortit 2008. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulukortit 2008. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. joulukuuta 2008

Toinenkin folderkortti


Vallan tyystiin uneton yö taasen :o( Ja aamuvuoroon pitäisi raahautua, no iltapäivällä sitten vasta nukuttaakin... Innostuin vähän tästä Stamparticin mallista ja tein toisenkin, tosin yksinkertaisen :o). Tämä malli on tosi kiva, ja nyt vasta tajusin että tämähän mahtuu ihan tavalliseen C6 kirjekuoreenkin, joten näitä voi hyvinkin putkahdella jatkossakin ;o). Mutta joo, tuo enkelileima on uusin hankintani, on Stampin'Upin leimasin, 'eläkkeellä' oleva sellainen, huusin sen Ebaysta ihan edulliseen hintaan, varsin monikäyttöinen luulisin sen olevan, käy joulu-, rippi- ja kastekortteihin nyt ainakin ja miksei ihan onnittelukortiksikin. Tästä kehkeytyi nyt joulukortti vaikkei alunperin ollut tarkoitus, siksi nuo käyttämäni paperit ei ole kovin jouluiset mutta kyllä ne enkelikorttiin käy :o) Enkeli on leimattu suoraan kimaltavalle kuitukankaalle, olis varmaan ollut upea kimaltavalla kohojauheella embossattuna, mutta en ole vielä sellaista tointunut hankkimaan.
Avattuna näyttää tältä. Kortin sivuilla on retrokukkia, ne erottuu livenä oikein hyvin taustasta vaikka kuva ei sitä näytäkkään, ne on lävistetty samasta kuitukangaspaperista kuin taustakin. Tykkäsin tästäkin kortista oikein paljon, se on livenä oikein kauniin siniharmaa ja kimaltaa upeasti, tuokin kukkaköynnöspaperi on sellaista kimaltavaa.

Tarvikkeet:
Korttipohja taiteltu Bazzilin kartongista, kimaltavat kuitukangaspaperit olen ostanut paikallisesta kirjakaupasta (en tiedä valmistajaa), tekstiosio tehty sizzixin stanssilla, nauhankaan alkuperää en muista, leimakuva ja tekstileima Stampin'Up setistä 'On angel wings', retrokukat tehty Ek-succesin lävistäjällä ja niiden keskustana kirkkaat Robin's nestin kirkkaat dew dropit.

tiistai 25. marraskuuta 2008

Willow with lantern

Olen viime päivät tuhonnut mun 3D varastoa tekemällä cd-kortteja, vielä on puolet urakasta tekemättä, huoh... Yksi tällainen 'pikakortti' kuitenkin, muuten pidin tästä, mutta nuo leimakuvan reunat on rumasti sutattu, se jos mikä harmittaa kun muuten olin värityksiin suht tyytyväinen. Mä tykkään tästä kuvasta ihan hirveästi, se on vaan aika iso ja mulle aika vaikea sijoitettava korttiin, pitääkin kokeilla jossain välissä isoon 15x15 pohjaan, normaalisti käytän kokoa 13,5x13,5 ,ainoastaan cd-korteissa kokoa 12,5x12,5. Niin ja tämäkin on sellainen kuva jonka taustalle haluaisin metsämaiseman jota en osaa piirtää ;o)

Tarvikkeet:
Korttipohja Paperellasta, Taustapaperi My mind's eye, kukat ja lehdet Priman, Helmihatut Ebay, Haaraniitit Dovecraftin, Testilaatta Tiimarista, Leimakuva Whiff of Joy, väritelty Promarkereilla ja varjostuksia Prismacoloreilla ja Sansodorilla.

maanantai 24. marraskuuta 2008

Punarinta Pallossa

Harvoille 3D kuville raaskin 'uhrata' Basic Greyn papereita, mutta tämä Marij Rahderin punarinta on musta niin älyttömän kaunis että tarvitsi 'arvokkaan' taustan. Tämä on ehkä yksi onnistuneimpia 3D korttejani pitkään aikaan.

lauantai 22. marraskuuta 2008

Parit taas

Tykkään tästä kuvasta oikein kovasti, sopii kai joulukortteihin ja onnittelukortteihinkin, ainakin talvisiin sellaisiin. Värityksiin olin suht tyytyväinen, asetteluun en ihan..
Tässä sinisessä on ehkä vähän liiankin simppeli toteutus, en vaan halunnut peittää tuota ihanaa lumiukkopaperia millään ;o).

Tarvikkeet:
Korttipohjat Paperellasta, Taustapaperit molemmissa My mind's Eye (eri seteistä), Ebay hankintoja ylemmän nauha ja alemman metalliriipus, Kukat ja lehdet Priman, Alemman nauha tiimarista, ylemmän haaraniitti Dovecraftin. Leimakuva Whiff of Joy, ylempi väritelty Prismacoloreilla ja Sansadorilla, alempi Copiceilla ja varjostuksia Prismacoloreilla.

torstai 20. marraskuuta 2008

Pari kelkkatyttöä

Mulla on hirveä viha-rakkaus suhde tähän leimasimeen, se on varmaankin yksi kauneimmista leimoista joita omistan ja on todella vaikea väritettävä mun taidoilla ja toteutus kortiksi asti tökkii... Mä näen näissä sieluni silmillä kauniin metsämaiseman tytön takana, jota en osaa siis piirtää ja se ärsyttää...Arghh, tämä kortinteko on joskus NIIN vaikeaa..

Tarvikket;
Korttipohjat Paperellasta, Taustakartongit Dcww, taustapaperi sinisessä Daisy D's ja ruskeassa My mind's eye, nauhat Tiimarista, Sinisen kortin eyeletit We R memorykeepers ja ruskean kortin haaraniitti Dovecraftin. Ääriviivatarrat vanhaa varastoa en muista mistä. Leimakuva Penny Blackin ja molemmat väritelty Prismacoloreilla ja Sansodorilla.

Niin joo, pistin uusimman Magnolian klubipaketin kokonaisuudessaan myyntiin huutikseen, jos jotakuta kiinnostaa, niin se löytyy täältä.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Enkeli Anya

Näissä Pink Poisonin Anya leimoissa on kyllä jotakin josta mä tykkään ihan hirveästi. Muutama näitä on hankittuna ja poikkesin puodissa viime viikollakin ja sinne oli tullut niitä lisääkin sekä näitä Anjoja ja poikiakin, Ianeita... Nuo poikalemat tulee jossain vaiheessa myyntiin, satuin onnekkaasti menemään sinne päivänä jolloin ne oli tilattavissa ennakkoon... Hmm... Olin mukamas leimasin ostoskiellossa... Hmmm... Saattaa muutaman viikon sisällä tulla postia siitä huolimatta... ;oD!
Tarvikkeet;
Korttipohja Paperellasta, Taustapaperi Keijukammarista (en muista merkkiä), Tiimarin kartonkia kohokuvioitu Cuttlebugin folderilla, Nauha on muistaakseni Tiimarista, Kukat Priman ja haaraniitit keskustoissa Dovecraftin, kukan lehdet tehty punchilla. Leimakuva siis Pink poisonin ja väritelty copiceilla ja promarkereilla ja siipiin ja rusettiin laitettu kimallusta kirkkaalla spica glitter kynällä.

tiistai 11. marraskuuta 2008

HH lumiakka

Tämä kortti on tehty aikaa sitten, kaivelin koneelta muutamia julkaisemattomia kortteja postattavaksi tälle viikolle kun en itse ole paikalla. Olen itseasiassa tämän viikon lomalla ja ajattelin tavoistani poiketen pakata mukaan leimakuvia ja väritystarvikkeita, yleensä raahaan maalle vain 3D kuvia ja sakset. Lisäksi jos vaan aikaa on niin ajattelin muutamia ompelusjuttuja tehdä, sikäli mikäli ompelukone suostuu yhteistyöhön (se ei aina ymmärrä mua ;oD). Tämä kortti ei alkuun mua miellyttänyt lainkaan, oli liian vaalea mielestäni, mutta kun tätä jonkun kerran katseli uudelleen, niin on tämä ihan mukiinmenevä :o)

Tarvikkeet;
Korttipohja Paperellasta, Kartongit Dcww, taustapaperi Tiimarista, Nauha American Crafts, lumihiutalenapit ostettu vuosia sitten Tiimarista, Leimakuva High Hopesin, Väritelty Promarkereilla ja varjostuksia lisätty Prismacoloreilla, Tekstileima Finnstamperilta

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

3deetä sarjana


4 korttia lähes samoista tarvikkeista, 3D kuvat vaan erit joka kortissa. Tykkäsin itse näistä korteista oikein kovasti, värit on kivat livenä, en vaan saanut oikein kuvattua näitä silleen että näyttäisivät kivoilta myös kuvissa.



Tästä kortista pidin itse ihan erityisen paljon, 3d kuva on TBZ:n arkilta, jota ihme kyllä ei ollut kuin yksi varastossa :o)

lauantai 8. marraskuuta 2008

Siili ja lumiukko


Näitä siili kuvia olen saanut vaihdossa ja arkillisen jopa väritellytkin, saattaa useamminkin siis vilahdella täällä ;o). Tykkään isosti näistä Pennyn siili kuvista, ne on ihania ja suht helppoja väritellä, varsinkin nämä hivenen pienemmät. Tuo neliötausta näyttää lähes aina hyvältä, milloinkahan kyllästyn siihen.. Rusettiin tuli ruma solmu, muutoin pidin tästäkin.

Tarvikkeet:
Korttipohja Dovecraftin, taustakartongit Tiimarista, kuviopaperi Deja Wiews, Nauha American crafts, tähdet glitter ääriviivatarroja, Leimakuva Penny Blackin (vaihtari) väritelty Prismacoloreilla ja Sansodorilla, Tekstileima Finnstamperin.

perjantai 7. marraskuuta 2008

Parit kolmedeet

Pari 3deetä vaihteeksi, näissä ei mitään erikoista ole. Mä tykkään pitää 3D kortit mahdollisimman yksinkertaisina, kuvat kun itsessään ovat koristeellisia niin yleensä en mitään hirveästi ole lähtenyt lisäilemään. Tykkään näissä että kaikki on suorassa ja mikään kohta ei repsota, silloin kortti on onnistunut.

torstai 6. marraskuuta 2008

WOJ Typykkä ja kissa

Tästäkin leimakuvasta tykkään oikein kovasti, jostain syystä nämä kissajutut on alkaneet kiehtoa, vaikken niin erityisemmin kissaihminen olekkaan. Koin tämän kuvan vaan jokseenkin hankalaksi väritellä, muutama eka yritelmä lensi roskiin... Tästä kuitenkin kehkeytyi loppujen lopuksi ihan kaunis omasta mielestäni, vaikka tuo tekstitähti näyttääkin olevan hivenen vinossa ;o).

Tarvikkeet:
Korttipohja Paperellasta, Paperit Basic Greyn Vassail paperikosta, Kukat ja lehdet Priman joulupullosta, Välihelmet Ebay, helmenpuolikkaat Kaiser craft, Pitsinauha kirppikseltä, yläreunan tähti tehty Ellison thincut stanssilla, Leimakuva Whiff of Joy, Väritykset Prismacoloreilla ja Sansodorilla, valkoisia korostuksia tehty Inkessentials Opaque kynällä, Tekstipallo Finnstamperilta.

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Pennyn enkelikissa

Tämä Pennyn enkelikissa on aivan ihastuttava kuva, tämä leimasin on varmaankin jossain vaiheessa ostettava, muutamia näitä olen saanut vaihdossa. Tästä kortista ei oikein jouluinen tullut, johtuu varmaan noista kukkasista, jotka ei oikein jouluisia ole, mutta jospa tästäkin joku tykkäisi.
Tarvikkeet:
Korttipohja Dovecraftin, Taustapaperi Deja wiews, Valkoinen Tiimarin kartonki kohokuvioitu Cuttlebugin folderilla, kukat Petaloon, strassit ja helmenpuolikkaat kukan keskustassa Kaiser crafts, Rusetti kirppikseltä, lumihiutaleet glitter ääriviivatarroja Tiimarista, Leimakuva Penny Black (vaihtari), väritelty Prismacolor+Sansodor ja Spica glitter kynät.

Seuraavat pari viikkoa olen vain harvakseltaan tässä koneen äärellä, ajastan tänään noita postauksia tälle ja ensi viikolle, ettei tule niin pitkää päivitystaukoa :o). Viime viikon postaukset oli jo ajastettuja yhtä lukuunottamatta, nyt on jotenkin stressaava jakso menossa ja näköjään vain harvakseltaan saan kortteja tehtyä mutta yleensä niitä syntyy sitten useampi kerralla. Niin mukavaa kuin blogin pitäminen onkin, niin ajoittain jopa stressaa siitä ettei saa päivitettyä päivittäin... Onneksi on siis ajastukset. Ja toisekseen kun aika on niin kortilla tällä hetkellä että en kerkeä käydä kommentoimassa teidän muiden töitä niin usein kuin haluaisin, se vähän harmittaa, tänä syksynä on ollut aivan upean ihania kortteja monessa monessa blogissa, mutta yritän käydä vaikka sitten jälkikäteen jättämässä kommentteja.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

testing...

Pari testikappaletta tällä inkadinkadon aivan ihanalla enkelileimalla. Tykkään enkelikuvista oikein kovasti ja heti kun näin tämän leimasimen, tiesin että se on ihanpakkosaada... Tässä ihan ekat testaukset; laiska kun olen niin leimasin sitten suoraan kuviopaperille, yksinkertaista ja helppoa ;o). Pitää hankkia jonkunlaista kimaltavaa embossausjauhetta ja näistä saa varmaankin vieläkin näyttävämpiä. Tuo ylempi kortti on leimattu tavallisilla colorboxin kissansilmä musteilla ja alempi chalks kissansilmillä. tykkäsin enempi itse tuosta ylemmästä, jotenkin utuisempi ja siinä on käytetty samasta tornista useampaa sävyä, alempi on leimattu yhdellä sävyllä. Tuo Finnstamperin tekstileima käy tyyliltään hyvin tuohon leimaan, teksti tietenkin olisi ollut parempi vaikka rauhallista joulua tai lämmin joulutervehdys mutta tuohon oli tyytyminen. Memento musteet on varmaan jossain vaiheessa pakko hankkia, niillä kun näkyy saavan niin ihania taustoja aikaiseksi, vielä toistaiseksi olen mieleni malttanut.

lauantai 25. lokakuuta 2008

Woj Enkeli

Sentään yksi leimattu kortti, kun viime viikon keskityin noihin muihin juttuihin, sillä vähäisellä vapaa ajalla mitä oli. On se muuten kumma juttu nykyään, aina kun saa kortin valmiiksi, niin ihan ensimmäisenä miettii, että mitä olisi voinut tehdä toisin, tässäkin kortissa on pari juttua mitkä jäi vaivaamaan, mutta on tämä silti ihan ok.

Tarvikkeet;
Korttipohja Paperellasta, Kartongit Tiimarista, Taustapaperi Deja Wiews, Kukat ja Lehdet Priman 'joulupallosta', helmihatut ja strassit Villihelmestä, Leimakuva Whiff of Joy, väritykset Prismacolor+Sansodor+stumppi, siivissä stickles kimalleliimaa siveltimellä laitettuna, Tekstileima Paprus

perjantai 24. lokakuuta 2008

Basic Gray + Tiimari ;o)

Ihastuin viime joulun alla suuresti näihin Basic Greyn joulupapereihin, tein silloin suurimmaksi osaksi vielä 3D kortteja ja mulla ei oikein ollut sellaisia kuvia jotka olisi natsanneet väreiltään noihin papereihin, satuimpa sitten päivänä muutamana poikkeamaan Tiimarissa ja löysin näitä muutamia valmiita koristejuttuja jotka oli musta täysin värityksiltään BG tyyliä, no vuoden päivän sitten lojuivat laatikon pohjalla ja tänään pääsivät mokomat kortteihin, kyllä näistä ihan kivoja tuli, siis omasta mielestäni :o) Muitakin tämäntyyppisiä juttuja löytyy varastoista, pitäis vaan kehittää intoa työstämiseen ja aikaa voisi olla enempikin...

torstai 23. lokakuuta 2008

3D 'joulumallistoa'

Olen laittanut itselleni tavoitteeksi jouluun mennessä 'tuhota' A6 korttipohja varastoni, niitä on aika paljon vielä kun olen niin tykästynyt noihin neliökortteihin. Nämä joulupukki ja lumiukkokuvat on muuten valmiiksi stanssattuja, ja vieläpä oikein hyvin stanssattuja, jälki on ihan saksilla leikatun veroinen. En ole aiemmin tykännyt valmiiksi stanssatuista kuvista kun ne on olleet jotenkin kulmikkaita ja kuvat ei ole olleet mitenkään kauniita. Tilasin taannoin muutamia lintuaiheisia arkkeja täältä ja ihan kokeeksi otin muutamia näitä stanssattuja arkkeja ja tykkäsin siis kovasti. Valmistajan merkistä en ole ihan varma, arkin reunassa oli keltainen kolmio jossa oli teksti push-out.


Siniset joulukortit on musta ihania, mutta itselleni jotenkin vaikeita tehdä, tässä yksi versio.

Tämä ja edellinen postaus on ajastettuja, ihan testimielessä... Jos tämä toimii, niin jatkossa ette koskaan voi tietää milloin olen oikeasti täällä paikalla ;o))

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

SCS sketch challenge #33

Tästä haastepohjasta tykkäsin :o) Itseasiassa tuon yläosan olisi kuulunut olla kapeampi mutta nuo pingviinien lakit vaati vähän isomman tilan. Sain käytettyä noita kivoja Tac pingviinejä ihan ekaa kertaa, niillä ei oltu edes koe leimauksia tehty. Tätä pohjaa voisin kuvitella toisenkin kerran käyttäväni.

Lauran ihana lumiukko kortti on täällä.

Tarvikkeet:
Korttipohja Tiimarista, tausta paperi BoBunny, Leimat Tac, väritykset Spica Glitter penit, Nauha Really reasonable ribbon, tähti riipus Taitopuoti Paperinauhasta.

Jouluinen korttirinki osa 5

Joulukortti rinki eteni viidenteen ja viimeiseen osaansa, tarvikkeet lähetti viimeisenä Nirppu. Kivoja juttuja :o)). Meinasin ihan unohtaa koko kortin, aloitin sitä jo viikolla ja jätin hautumaan ja ihan yks kaks tuli mieleen että sehän onkin vielä kesken, mutta tässäpä tuotos...
Taas älyttömän huono kuva... Viksu ei olisi yrittänyt kaikkea tavaraa samaan korttiin, mutta fiksuus ei kuulukkaan mun hyveisiin, ihan kaikkea on siis käytetty ;o)). Joulutähtipaperia käytin vaan kukkaan, se on leikattu siitä.

Muitten osallistujien kortit ; Tanja, Minni75, Heidi, Nirppu

Tämä oli kiva kierros, kiitos kaikille :o) Toivottavasti Tanjakin on saanut kortit tehtyä ja päästään ne pian näkemään :o)

lauantai 11. lokakuuta 2008

Parit jouluiset

Nämä on lojuneet jo jonkin aikaa pöydällä odottamassa lopullista muotoaan, ihan mieleisiä ei tullut näistäkään mutta vähän sinne päin... Nyt on taas sellainen olo ettei mikään onnistu, väsyttää ja keljuttaa kaikennäköiset asiat ja se vaikuttaa ihan suoraan kaikkiin tekemisiin, mutta täytyy todeta niinkuin Scarlett O'Hara (mun IDOLI ;o))) että huomenna on uusi päivä ;o)) Elikkä jospa se tästä pikkuhiljaa.

Tarvikkeet;
Korttipohjat Paperellasta, taustapaperit Tiimarista, Nauhat ja metallijutut Ebaysta, Eyletit tuli Crop a dilen matkassa, kukat ylemmässä Priman Joulupullosta ja alemmassa Making Memories, Leimakuvat Penny Blackin (vaihdossa saatuja) ja väritelty Prismacolor+Sansodor+stumppi, lakeissa ja sukan kauluksissa Liquid Applique kohoväriä.

perjantai 10. lokakuuta 2008

SCS sketch challenge #30

Todella huono kuva, anteeksi, kamera ei jostain syystä suostunut yhteistyöhön tänään :o)
Tehtiin Lauran kanssa keväällä näitä Splitcoast Stampersien haasteita kimpassa ja nyt sitten jatketaan :o) Ajattelin että ainakin joulukorteista sais vähän erinäköisiä kuin yleensä. Näitä haastepohjiahan on jo olemassa yli 180 joten ei ainakaan lopu kesken ;o))). Tämänkertaisesta tuli kai ihan ok, vaikka kuva olisi pitänyt kyllä tusseilla värittää, että olisi paremmin sopinut noihin muihin väreihin. Nuo lumihiutale satiininauhat oli kyllä todellinen löytö Ebaysta, etsiskelin kyllä sinisen sävyisiä lumihiutalenauhoja mutta noissa oli 'free shipping', kumpaakin kymmenen metriä ja hintaa tuli jotain 3 euroa yhteensä :o)).
Linkitän Lauran kortin tähän, kunhan se ilmaantuu blogiin :o)