keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Kalamiehelle

Tein ennen juhannusta tällaisen tilaustyön, kortti lienee jo saajalla joten sen saanee jo julkaista. Tämä on valokuvasta tehty; koottu 3D tyyliin koholle (kasvot on blurrattu kuvasta kun ei ole mallin lupaa julkaisuun:o)). Tilaajalla oli tavallista enempi toiveita kortin suhteen, joita koitin mahdollisimman paljon toteuttaa. Yläreunassa on pajunvitsa onkena, rautalankasiimaa ongenkoukkuineen ja kalasaalis odottaa sitten alhaalla, teksti oli tilaajan valitsema, lienee jonkun laulun sanoja. Kortti oli melkein valmis kun tuli vielä pyyntö lisätä juhannuskukkia, kulleroita tai jotain vielä korttiin, no nyt olin ihan netin varassa ja printtasin netistä muutaman kulleronkuvan ja kokosin nekin vähän koholle. Kortin saaja on kuulemma innokas Lapin matkaaja, sisäkanteen printtasin sitten lappikuvan, kun en tähän kanteen keksinyt tapaa yhdistää, näin jälkeenpäin olen kyllä kuullut että kullero on lapin maakuntakasvi, joten siinä pienessä osassa lappikin sitten pääsi korttiin mukaan. Nämä tilaustyöt on kyllä haastavia tehdä, tämänkin kanssa meni melkein koko päivä ennenkuin sain mieleisen kombinaation aikaiseksi.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Todella upea kortti. Olet tosiaan käyttänyt kaikkea kivaa korttiin.

Anonyymi kirjoitti...

Ihanasti laitettu onki! Hyvin keksitty. Ja kalapaperiakin olet löytänyt!