maanantai 30. kesäkuuta 2008

Ilmoitus luontoista asiaa...

Kuvattomat postaukset on tylsiä, tiedän :o). Aion pitää pienen (toivottavasti..) breikin sekä kortteilusta että bloggaamisesta. Yritän breikin aikana suursiivota asuntoni ja käydä läpi valtavan tarvikevarastoni. Koitan päästä eroon Huuto.netissä kaikesta jolla on hyvin vähän tai ei lainkaan käyttöä itselleni askartelun saralla, harrastus on kestänyt jo useamman vuoden ja nurkkiin on keräytynyt ihan kamalasti kaikkia välineitä, ettei aika tule iki kuuna päivänä riittämään kaikkien käyttöön. Ja kun olen jonkun sortin ostoholisti-hamsteri niin ihan tarvikkeitakin on reilusti yli oman tarpeen. Huuto.nettiä käytän siksi että pyrin tekemään tarvikkeista ihan isokokoisia paketteja ja huutonetin kautta postitukset on sitten halvempia (kesän ajan alle viiden kilon paketit 6€), ja ei itsenikään tarvitse ravata postissa ihan joka päivä. Ilmoitusten teon koen työlääksi, joten niitä tippunee pikkuhiljaa päivittäin, joten voipi käydä useinkin katsomassa josko löytyisi jollekin jotain tarpeellista täältä.

Koitan palata pian maisemiin, hyvää kesää kaikille!

Aamun avaus...

Minkähän edellä tämä on kun olen yleensä ihan tajuttoman aamu uninen ja heräilen nykyään jo aamuneljältä virkeänä... No aika ennen töihin lähtöä ei mennyt hukkaan vaan tein tämän kortin loppuun, kuvan väritys on hieman pielessä, kasvoista tuli liian keltaisen sävyiset, pari näyttää siltä että niillä olisi kummallakin jonkin sortin maksa sairaus (varmaan iloista elämää viettäneet aikoinaan ;o)))!) Laitoin silmälaseihin ja kakkuun sellaista folk artin koholakkaa että ovat siis vähän koholla, puteli on ainakin kaksi vuotta ollut käyttämättä ja nokka olikin kuivunut etten meinannut saada ainetta pois pullosta, luulisin että aine vastaa sitä ainakin Finnstamperista saatavaa glossy accents ainetta. Mutta kiva efekti siitä tuli, silmälaseihin varsinkin tulee sitä kiiltoa jota en ainakaan itse osaa kynillä tehdä.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Pari hääkorttia

Pari 'ei-niin-perinteistä' hääkorttia. Jatkoin illalla kokeiluja coredinations kartongilla, tällä kertaa valitsin vaaleanpunaisen sisuksen. Musta nuo pinnat oli tosi kauniita, joten halusin jättää niitä mahdollisimman paljon näkyviin. Näistä tuli siis aika simppelit mutta itse ainakin tykkäsin, ja musta ja vaaleanpunainen on oikein hyvä väriyhdistelmä.

lauantai 28. kesäkuuta 2008

High Hopes typy

Vihdoinkin sain tehtyä tästä High hopes leimasta yhden kortin. Kuva on vallan viehättävä, niinkuin kaikki HH:n lapsihahmot. Kuva on väritetty öljypastelleilla, taustankin ensin värittelin, mutta en siitä pitänyt ja leikkasin sen pois ja liimasin tytön taivaspaperille, ja se näyttikin paljon paremmalta. Teksti olisi varmaan leimattuna näyttänyt paremmalta, mutta yritän tosiaan käyttää pois nuo ääriviiva tarrat.

Bubbeja sarjana

Tässä yksi ilta löysin arkillisen valmiiksi väriteltyjä bubbeja, näitä kesä bubbeja oli tarkoitus lähetellä kesäterkkuja kortteina, ne on niin hauskoja :o)
Näistä kahdesta puuttuu tekstit, käy ihan onnittelukortista tai sitten ihan muuten vaan kortista. Englanninkieliset tekee usein kortteja joissa on tekstinä Just Because, musta se englanninkielisenä kuulostaa mainiolta mutta jotenkin tyhmältä suomeksi, jotain vastaavaa lyhyessä muodossa kaipaisin :o)

Tämä tupakka bubbe on jotenkin 'cool' ;o), ajattelin erästä ihmistä tässä ja ensiksi ajattelin tekstiksi Hey Babe....!, lopulta päädyin kuiteski vähän tavanomaisempaan...

perjantai 27. kesäkuuta 2008

Possupari 2

Tämä kuva on niin ihana että piti toinenkin kortti värkätä :o). Tästä tuli enempi omaan makuun kuin edellisestä. En laittanut tekstiä tähän vielä, varmaan jotain ystävälle tai jotain siihen sitten joskus laitan. Kuvan väritin öljypastelleilla ja pieniä yksityiskohtia spica glitter kynillä, yritin vinottain kuvata että edes osa kimmellyksestä näkyisi kuvassa. Kortin värit on livenä vähän tummemmat kun kuvaus ei ilman salamaa onnistunut.

Possupari

Sain tänään ihanaa ylläripostia Minniltä, hän laittoi ihania leimakuvia art impressionseja ja tätä possuparia ikääkuin kiitoksena siitä taannoisesta kimppatilauksesta jonka hoitelin. Mua melkein hävetti kun mulla itselläni oli ihan puhtaasti itsekkäät tarkoitusperät sen kimppatilauksen suhteen; halusin ehdottomasti sen vauvaleimasimen ja muutamia ihmisiä jakamaan isoja postikuluja... ;oD Mutta kiitos Minna, kaikki kuvat tulee ihan takuuvarmasti käytettyä ja ihqut pitsit myös :o).
Mä tykkään tästä leimakuvasta ihan älyttömästi, olen monta kertaa sen meinannut ostaa, mutta olen lykännyt kun olen sen mieltänyt ystävänpäiväkortteihin lähinnä ja ne ei ole ajankohtaisia vielä pitkään aikaan, tuli mieleen tänään että kun tuossa kuitenkin pari että se voisi käydä myös kihlakorttiin, ja sellainen siitä sitten tuli. Väritin kuvan öljypastelliliiduilla ja yllättävän hyvin onnistuikin. Mukavaa vaihtelua kokeilla erilaisia tekniikoita tuohon väritykseen.

torstai 26. kesäkuuta 2008

High Hopes hippo

Tämä hippo on jotenkin ihana kuva, leimasin on ollut mulla jo aika kauan, en vaan ole saanut tehtyä siitä aiemmin korttia. Väritin kuvan vaihteeksi öljypastelli liiduilla, tosin promarkerilla tein pohjatyöt, tekniikka ei niiden kanssa ihan vielä ole hallussa, tuli tästä kuitenkin ihan kohtalainen. Taustan värittelin kanssa öljypastelleilla, ja siitä tuli kivan eläväinen, ehkä uskaltaa toistekin kokeilla :o). Tekstiksi piti kirjoittamani että Terppa, mutta kynäkäsi eli ihan omaa elämäänsä ja kirjoitti että moro... Ajattelin muutamia tällaisia terveisiä/mitä kuuluu kortteja lähetellä kavereille, kun en näy tointuvan kyläilemään, ja täällä on aina niin hirveä siivo askartelujen jäljiltä että miettii kahdesti kun ovikello soi että ilkeääkö avata ;o)....

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Kalamiehelle

Tein ennen juhannusta tällaisen tilaustyön, kortti lienee jo saajalla joten sen saanee jo julkaista. Tämä on valokuvasta tehty; koottu 3D tyyliin koholle (kasvot on blurrattu kuvasta kun ei ole mallin lupaa julkaisuun:o)). Tilaajalla oli tavallista enempi toiveita kortin suhteen, joita koitin mahdollisimman paljon toteuttaa. Yläreunassa on pajunvitsa onkena, rautalankasiimaa ongenkoukkuineen ja kalasaalis odottaa sitten alhaalla, teksti oli tilaajan valitsema, lienee jonkun laulun sanoja. Kortti oli melkein valmis kun tuli vielä pyyntö lisätä juhannuskukkia, kulleroita tai jotain vielä korttiin, no nyt olin ihan netin varassa ja printtasin netistä muutaman kulleronkuvan ja kokosin nekin vähän koholle. Kortin saaja on kuulemma innokas Lapin matkaaja, sisäkanteen printtasin sitten lappikuvan, kun en tähän kanteen keksinyt tapaa yhdistää, näin jälkeenpäin olen kyllä kuullut että kullero on lapin maakuntakasvi, joten siinä pienessä osassa lappikin sitten pääsi korttiin mukaan. Nämä tilaustyöt on kyllä haastavia tehdä, tämänkin kanssa meni melkein koko päivä ennenkuin sain mieleisen kombinaation aikaiseksi.

Hääkortti

Yksi hääkorttikin... Leimasin on Alotasta, itse kuvasta pidän mutten värityksestä, tän tyyliset kuvat on vaikeita, pitääkin varmaan kokeilla tän leimasimen kanssa mustavalko teemaa.

Vielä vauvateemaa

Tämä vauva teema vaan pyörii, vaikka oikeastaan hääteeman pitäisi jo pyöriä täysillä :o). Tämä high hopesin vauvakuva oli vielä testaamatta ja oli niin helppo värittää promarkereilla... Olen viimeaikoina kovasti yrittänyt päästä ääriviiva tarra varastosta eroon, vauvateksteistä tuo on toiseksi viimeinen (jos niitä ei vielä jostain putkahtele esiin, nimimerkki ei niin järjestyksen ihminen...), jihuu, pääsee kohta leimaamaan tekstit :o).

tiistai 24. kesäkuuta 2008

Vauvakortteja urakalla...


Urakoin täydennystä vauva- ja kastekortteihin. Tämä vauvaleima kun on suorastaan loistava molempiin. Pohja on kaikissa samanlainen, pienillä muutoksilla niistä saa kuitenkin kaikista ihan pikkuisen erilaisia. Itse tykkään noista poikakorteista enempi, jotenkin 'juhlavampia' vähemmillä koristuksilla.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2008

Lintuja

Näitä Papruksesta ostettuja lintukuvia on ollut kyllä tosi kiva käyttää, normaalisti en ole näiden 'laatikkokuvien' ystävä, mutta nämä nimenomaiset on olleet kyllä tosi kauniita. Tämä on toiseksi viimeinen laatuaan, ihan kaikkia en ole kuvannut. Tästä kortista tuli ihan kaunis.

Kiitoskortti

Kyllä oli mukava herätä tänä aamuna pitkästä aikaa virkeänä, olin eilen 14h töissä ja illalla jostain syystä suorastaan kaaduin sänkyyn ja nukuin pitkästä aikaa oikein hyvin... Työ näyttäisi siis ihan paras unilääke olevan :oD!
Tein aamusella tällaisen ihan yksinkertaisen kortin tuolla Pennyn pupuleimasimella jota en olekkaan vielä ehtinyt testaamaan. Kuva on leimattu suoraan korttipohjaan ja väritetty prismacoloreilla ja sansodorilla. Noita valkeita korttipohjia ostin Paperellasta, ovat kyllä laadullisesti varmaan parhaita mitä minulla on koskaan ollut, valmiiksi nuutattuja ja todella jämäköitä ja tosiaan sopivat myös tällaiseen vedettömään väritykseen siis loistavasti (ei tusseille, ne tulee läpi). Hinta-Laatu suhde on kyllä näissä enemmän kuin kohdallaan. Tästä tulikin sitten ihan Paperella kortti kun leimasimenkin olen sieltä ostanut ;o)

torstai 19. kesäkuuta 2008


Blogi viettää hiljaiseloa ainakin muutaman päivän, ehkä pitempäänkin, joten:
Hauskaa Juhannusta Kaikille!!!!!

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Äklön vaaleanpunaista ;o)

Itse en ihan näin vaalianpunaisesta perusta, mutta multa pyydettiin jotain ylisöpöä ja oikein vaaleanpunaista... En ihan kaikkia 3D kortteja edes kuvaa enää kun ne aika pitkälti toistaa samaa kaavaa kortista toiseen. Niitä tulee kuitenkin tehtyä kun ne on niin 'myyviä' ja varastot on suuret..

Gmail ei nyt just tällä hetkellä toimi ja piti muutamat meilit laittaa; Olen nyt muutaman päivän poissa ja osa lupaamistani postituksista jää loppuviikkoon. Ne joiden maksut oli tänään kirjautuneet niin lähtee tänään postiin ja ne joiden eivät niin postitan torstaina. Mutta siis postitan, aivan varmasti :o). Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Pari vauvakorttia lisää

Tässäpä nämä vauvakortit jotka on olleet 'mun päässä' siitä asti kun ensimmäisen kerran näin tämän leimasimen täällä. Kiitos kaikille kimppatilaukseen osallistuneille, joiden ansiosta sain tämän kokoelmiin kohtuullisella hinnalla :o). Teille kaikille on postia tulossa ensi viikon aikana, yhdestä osallistujasta en ole vielä kuullut mutta hänellekin on täällä postia odottamassa.

lauantai 14. kesäkuuta 2008

Pari vauvakorttia servetistä

Pitkästä aikaa kaivelin vähän servettejä esiin ja niitäkin olisi aikomus 'tuhota' pois varastoista. Tämä vauvakuva on oikein kaunis, ja paljon tasaisemman värinen luonnossa mitä kuvassa näyttää...

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Magnolia tyttönen

Tämä leimasin tuli jo aikaa sitten, mutta en ole kerennyt sitä vielä aiemmin kokeilemaan (kuten en montaa muutakaan...). Tämä oli kiva väritellä Prismacoloreilla ja onnistuikin vähintäänkin kohtuullisesti. Korttikin onnistui hyvin.
Kokeilin vielä tuota coredinations kartonkia tällaiseen yksinkertaiseen korttiin, tämä cuttiksen kohokuvio on hirveän kaunis mielestäni, mutta en oikein osaa sitä käyttää missään taustana kun en haluaisi peittää kuviota millään... Muutamia tällaisia yksinkertaisia olen sillä kyllä tehnyt. Tämä on siis kohokuvioitu ja sen jälkeen hiekkapaperilla hinkattu väri pois kohokuvioista. Kuvan ottamisen jälkeen lisäsin vielä oikeaan ylälaitaan kolme helmenpuolikasta riviin, ihan kaunis tästä tuli kaikessa yksinkertaisuudessaan.

torstai 12. kesäkuuta 2008

Hääkortti

Tämä 3D kuva on mun lemppari hääaiheista, se on kaunis ja helppo leikata, kun siinä ei siis ole kun ihan muutama osanen... Kuva on oikeasti niin iso, että siitä saisi A5 kokoisenkin kortin, mutta tähän stanssasin sen tuohon ympyrään.

Testing...

Eilen kotiutui pienen pieni kartonki tilaus täältä. Mä toivon ja uskon että näitä coredinations kartonkeja saa tulevaisuudessa suomestakin, tilasin testattavaksi pari pikkusettiä. Näissä on sama idea kuin esim. dcww:n kartongeissa joissa on valkea sisus, eli jos niitä repii tai hankaa hiekkapaperilla niin valkea sisus tulee esiin, näissä kartongeissa sisus on värillinen, näitä saa mustana ja sisusvärit vaihtelee, sekä värillisenä, jonka sisusväri natsaa aina päällisväriin. Tilasin yhden setin mustia ja yhden värillisen setin vintage värein. Ylemmässä hääkortissa on sininen kartonki vintage setistä, ne oli kyllä kauniisti kuvioituja ja hauskan värisiä ihan niinkin ettei niille mitään tee, mutta halusin kokeilla kohokuviointia, eli kohokuvioin cuttlebugin folderilla ja hankasin hiekkapaperilla kuvioista värin pois, ja ihan kivan näköinen taustasta tuli. Näissä värillisissä oli tuo sisusväri vain himpan vaaleampi kuin päällimmäisenä oleva väri.
Tämä ei korttina ole mitenkään erikoinen, mutta tuon taustan takia halusin tämänkin esitellä :o) Nämä mustat kartongit tuli jokainen erivärisellä sisuksella, tässä sisus oli sininen. Leikkasin ensin kartongin oikean kokoiseksi, sen jälkeen puristelin palloksi ja oikaisin jälleen ja hankasin taitoskohtia hiekkapaperilla ja tykkäsin kovasti jäljestä. Näissä mustissa tuo sisusväri vielä näkyy niin hyvin ja näissä on kai valittavana lähestulkoon kaikki sateenkaaren värit, päällisväri on aina musta.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Yksinkertainen Hääkortti

Hyvin yksinkertaisella linjalla tänään... Hääkortit on vähän ongelmallisia, kaikki ei tykkää 3D korteista ja itse en ole löytänyt sellaisia hää aiheisia leimasimia jotka miellyttäisivät, tai no ihan muutama löytyy ja niitä pitänee sitten jossain vaiheessa keretä kokeilemaan. Siihen asti mennään tälleen yksinkertaisesti..

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Vaihtokuvien satoa

Tekaisin yhden kortin pikaiseen heti aamusta... Hyvin harvinaista minulle, joka olen ihan uskomattoman aamu uninen... Kuvan olen saanut vaihdossa ja se on väritetty prismacoloreilla, taivaan sininen väri on kuivapastellikynästä kotoisin. Vähän olen nyt taas kerran jämähtänyt sekä tyylillisesti ja paperitkin tulee aina kaivettua samasta lootasta... Pitää varmaan vaihtaa ainakin paperilaatikko tuossa pöydällä ja piilottaa ympyrä nestikset... heh..

maanantai 9. kesäkuuta 2008

Pari Whipper Snapperin hiirulaista

Värittelin pari vaihdossa tullutta kuvaa, korttiin tuli minulle hyvin epätyypilliset värit, mutta mielestäni oikein toimivat :o), voi tehdä toistekin...

sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Hääkortti

Joskus onnistuu oikein hyvin ihan vahingossa... Liimasin taustapaperin korttiin ajatuksena ihan toinen leimakuva, onneksi sen väritys meni pieleen ja pienen miettimisen jälkeen päädyin tähän pariin rannalla joka sopii mun mielestä oikein hyvin just hää- ja kihlakortteihin. Tämäkin leima on Stampin'Up setistä summer by the sea. Kuva oli leimattuna Letrasetin tussipaperille, mulla oli ajatuksena jossain vaiheessa testata näitä kuvia tussien kanssa, mutta tämän kuvan kokeilin värittää Prismacoloreilla ja Sansodorilla (pellavaöljy ei ole hyvä näille ohuille papereille levitykseen, jättää ikäviä rasvatahroja), väritys onnistuikin odotettua paremmin joten pääsi ihan korttiinkin :o). Jos jotain tässä kortissa muuttaisin, niin se olisi tuo teksti; leimaisin sen ensin johonkin toiseen juttuun ja liittäisin sen sitten korttiin, ihan vähän näyttäisi uppoavan taustaan kun on vielä niin pienikokoinenkin näin isoon korttiin. Sydän on stanssattu Sizzixin bigz stanssilla jota en ole kertaakaan aikaisemmin käyttänyt... Noi stanssit on kyllä ihan ihme juttu; niitä on tullut hamstrattua ihan jumalattomasti varastoihin, mutta loppujen lopuksi ihmeen vähän tulee käytettyä... Siksi niitä vinon pinon möinkin pois ja muutamia mietin vielä, että pidänkö vai en.

lauantai 7. kesäkuuta 2008

Tyttö niityllä

Tilasin jokin aika sitten Lauran kautta tämän Stampin'Up setin summer by the sea, tämän setin ehkä ihanin leimasin on tämä tyttö niityllä, olen yrittänyt sitä siitä asti väritellä aina silloin tällöin mutta on just sellainen kuva jotka on mulle ihan älyttömän vaikeita, olen varmaan kymmenkunta kuvaa nakannut roskiin.. Tähänkään en ihan täysin ollut tyytyväinen, mutta se oli paras tähänastisista yrityksistä :o). Väritetty Primacoloreilla ja Sansodorilla. Tällaiset kuvat olisi varmaan kauneimmillaan vesiväreillä väritettyinä mutta kun mä en osaa niillä väritellä. Huoh.. Kortin jätin ilman tekstiä ihan tarkoituksella, kuva itsessään käy hyvin monenlaiseen tarkoitukseen.

Pari öttiäistä

Pari öttiäistä, en oikein tiedä mitä nämä ovat... Näyttäisivät istuvan Arnold'sin donitsissa, nam... Leimat on peräisin Alotasta, tämä ja kaksi muuta öttiäis leimaa tuli hiljattain sieltä tilattua, listaamatta vielä leimasimiin.

Prima Ballerina

Taistelin iltamassa yhden tilaustyön kanssa, josta ei siis kertakaikkiaan meinaa tulla mieleistä, päätin pitää miettimis breikin ja kokeilla tehdä jotain ihan muuta... Väritin tämän ballerinan päivällä, en ihan sataprosenttisen tyytyväinen ollut väritykseen mutta pääsi silti kortiksi, ja omasta mielestäni tästä tulikin oikein hyvä. Värit on oikeasti paljon tummemmat ja yhteensopivammat kuin kuvassa :o).

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Kortti valokuvasta

Tilaustyönä kortti kultahääpäiväksi. Kuva on koottu 3D tyyliin koholle. Kasvot on kuvasta blurrattu kun ei siis ole mallien lupaa julkaisuun :o). Kukkien asettelu tuotti tuskaa ja ihan täysin tyytyväinen en ollut niihin, muutoin onnistui hyvin, vaikka meinasin jo pilata tämän, olin liimannut tuon revityn kukkapaperin valkeaan korttipohjaan kun liimasin sitten kuvaosion väärinpäin... Onneksi mulla oli vielä muutama kartonki A3 koossa, että sain pelastettua tekeleen, ja ei nuo 'kehykset' näyttäneet ollenkaan pahalta.

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Rippikortteja tytöille osa 2

'Perinteisiä' cd-kortteja tällä kertaa. Näitä mä teen aina silloin tällöin läjän, ihan vaan siksi kun ne on niin kamalan suosittuja asiakkaiden keskuudessa. Lähes tulkoon kaikki levyt on käytettyjä ja alkoholimusteilla käsiteltyjä, en osaa niitä kuvata niin että värit näkyisivät oikein. Silloin kun tein näitä enemmälti, ostin ihan uusiakin levyjä näihin, mutta nykyään käytän vain ne joita satun jostain saamaan, ja yleensä käytetyt levyt ovat niin naarmuisia ettei niitä sellaisenaan voi käyttää joten tuo alkoholimuste on oikein hyvä aine peittämään naarmuja ja levystä tulee oikein kivan näköinen.



maanantai 2. kesäkuuta 2008

Rippikortteja tytöille osa 1

Poika rippikorttien vastapainoksi muutama kortti tytöille, näistä tuli jotenkin juhlavampia jo luonnostaan.
Varsinkin tykkäsin näistä 'mustavalkeista' oikein paljon, olen tuota kuvaa tehnyt ennenkin isona kokona, nyt ostin yhden arkin näitä pienempiäkin ja kyllä nää toimii oikein hyvin nämäkin tässä A5 kokoluokassa.

Rippikortteja pojille osa 1

Rippikortit on mulle niitä kaikkein vaikeimpia kortteja, niistä on ollut kaikkein vaikein innostua siis. Yritänkin nyt saada aikaiseksi jonkinlaisen varaston niistäkin aikaiseksi, ettei niitä jatkuvasti tarvitse olla tekemässä...
Spirellit on tekniikkana sellainen johon palaan aina uudelleen ja uudelleen, niistä saa monenlaiseen juhlaan sopivia juhlavia kortteja suht vähällä vaivalla. Ympyrät ja ovaalit on mun suosikkeja, niitä tulee eniten tehtyä. Nykyään teen kaikki pohjat nestabilities stansseilla, nämä petite ovalit on tässä tarkoituksessa mun suosikkeja. Mua kiinnostaisi kyllä ne spellbindersin ihan oikeat spirellistanssitkin, ne on vielä harkinnassa.
Loput onkin perinteistä 3D osastoa, Lumikelloihin oli tullut näitä uusia rippiaiheita, ja musta nää on oikein hyviä, tähän asti myydyissä kuvissa lapset oli niin kamalan nuoren näköisiä. Vanhaakin varastoa on kyllä valmiiksi leikattuna että kyllä mä nekin meinaan työstää.


Joillakin ihmisillä on sellainen käsitys, että A5 koon kortit on jotenkin juhlavampia, joten osan rippikorteistakin teen sitten siinä koko luokassa. Ja toisaalta kun just monet rippikuvat on näitä 'laatikko' kuvia joita en cd-kortteihin osaa käyttää, niin tämä kokoluokka antaa niillekin vähän muuntovaraa, ei ihan kaikista tule samanlaisia.