keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Materiaalivaihtokuoren tuotokset

Osallistuin jo toista kertaa Tanjan vaihtoon, jossa siis kiertää kuoressa korttitarvikkeita, jokainen osallistuja tekee kortteja kuoren tarvikkeista ja laittaa tilalle omiaan ja lähettää sitten kuoren seuraavalle. Idea on musta kiva, on aina kiva tehdä kortteja 'muitten' materiaaleista, ja jotenkin inspiroivaa, kun omille varastoille tulee jotenkin sokeaksi, ja sitä paitsi minulla ainakin on niin paljon sellaisia juttuja, joita ei vaan raski käyttää, mikä on kyllä vähän tyhmää, kun tarvikkeet ei tosiaan näy loppuvan kaupoista ;0D! Kuori on ollut mulla nyt viikon, mutta kortteja olen saanut vasta eilen ja tänään aikaiseksi, on ollut paljon muita juttuja nyt mielessä, että mä itseasiassa unohdin koko kuoren... No, sitten kun aloin tekemään, en meinannut malttaa lopettaa :oD, jonkunlaista väsymystä korttien tekoon on viime aikoina ollut ilmassa, mutta nyt siitä ei ollut tietoakaan, ja aika monta mä sainkin aikaiseksi, ja vieläpä muutaman oikein hyvän (omasta mielestäni tietysti... ;oD!) Koitin käyttää kuoresta sellaisiakin tarvikkeita ja papereita, mitä en kamalasti muulloin käytä ja se olikin hyvin piristävää, leimakuvista käytin vain sellaisia, mitä itselläni ei ole, tai en ole vielä kokeillut. Eli tässäpä näitä;

Tästä tulikin yllättäen aika mieleinen, en näet ole kamalasti oranssin ja keltaisen perään, mutta omaa silmää miellytti tuo taustapaperi. Kuoresta on tähän otettu taustapaperi, oranssi ricrac nauha, kukan keskustana oleva kissanappi ja leimakuvan kulmissa olevat pikkunapit.

Tuosta leimakuvasta olen aina pitänyt, mulla ei tuota leimaa ole, eikä ole vaihtojenkaan kautta yhtään tänne vielä ainakaan eksynyt. Kuoresta on tähän otettu leimakuva, taustapaperi, nauha ja kukkaset kulmassa.

Tästä kortista tuli lopulta ihan jotain muuta kuin suunnittelin... Oli kyllä aikomus tehdä jotain vähän harmonisempaa... Kuoresta on tähän otettu taustapaperit, nauha ja yläkulman kukkanen.

Tästä tuli ehkä vähän liiankin vaaleanpunainen ;o)... Kuoresta on otettu taustapaperit, keskellä kulkeva nauha, kukkaset ja leimakuva.

Tästä mä tykkäsin, heti kun näin tuon karttapaperin, ajattelin tätä piraattipoikaa, joita sain vaihdossa viime viikolla. Jälkiviisaana tuota karttapaperia olisi voinut vähän 'vanhentaa' suttaamalla ainakin reunat, tai sitten repiä sitä epätasaisemmaksi, mutta tykkäsin siitä siltikin. Kuoresta on otettu taustapaperit ja nauha.

Tästäkin mä tykkäsin, en varmaan vähiten tuon pennyn kissan takia ;o)... Ihmeen hyvin onnistuin värityksessä omasta mielestäni, nuo kissakuvat on mulle vähän vaikeita. Kuoresta on otettu taustapaperi, nauha ja kissanappi rusetin keskellä.

Tästäkin kylpevästä vauvasta olen aina pitänyt, mutten ole koskaan päässyt kokeilemaan. Tästä tuli ihmeen hyvä omaan silmään, mä en kamalasti käytä tuollaisia taustapapereita. Eli tähän on otettu kuoresta taustapaperi, leimakuva ja kortin sivussa oleva nyöri.

Tästäkin mä tykkäsin, kuvattomia kortteja on tullut tehtyä niin vähän viime aikoina. Nuo kukkaset oli niin isoja, ettei niiden kanssa oikein saanut mitään kuvaa sopimaan. Eli kuoresta on kukat, nauha ja taustapaperi.

Joulukorttien tekoa ei voi aloittaa liian aikaisin ;oD! Tuo leimakuva oli viehko, en muista sellaista edes nähneeni aiemmin, tai olen saattanut nähdä, mutten ole kiinnittänyt siihen huomiota. Kuoresta on otettu leimakuva, taustapaperi ja tekstipallo.

Tästäkin tuli ihan erilainen, kun alunperin piti... Mutta kortin erilaisuus miellytti tässäkin omaa silmää. Kuoresta on tähän otettu leimakuva, taustapaperi, nauha ja lumihiutalenappi rusetin keskustassa.

Yritän saada kuoren matkaan viimeistään torstaina, täytän sitä huomenna kun sain sitä näinkin paljon tyhjennettyä. Kiitos Tanjalle että pääsin taas mukaan! ;0)

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan ihania kortteja olet tehnyt.

Laura kirjoitti...

Hyvänen aika minkälainen määrä kortteja. vau! Aivan ihania kaikki! Minun suosikkeja on tietenkin se Penny Black kissa (mikä on superhienosti väritetty!) ja vauva kylvyssä.

Anonyymi kirjoitti...

Wau, kylläpäs olitkin ahkera, tulle suorituspaineita kun itsekin pääsin jälleen mukaan tähän.
Mutta aivan mahtavia kortteja sait aikaiseksi, kaikki on mielestäni onnistuneita :)))
Kivasti käytit niitä kissanappeja!!!

Anonyymi kirjoitti...

Upeita kortteja! :-) Siitä Penny Blackin kissasta pidän erityisen paljon.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kortteja.. Jostain kumman syystä mua on alkanu sininen viehättämään, siksi lemppari ehdottomasti kylpevä vauva.. :)

Anonyymi kirjoitti...

Siis vautsi! Mä olen tosi ylpeä susta! :) Olen tosi mielissäni, että inspiroiduit kuoresta noin paljon ja kokeilit sellaisia materiaaleja, joita et välttämättä muuten kokeilisi. Kiitos paljon osallistumisesta!

Nirppu98 kirjoitti...

Kaikki kortit on kyllä ihania, mutta mun mieleen oli eniten tuo merirosvopoika. Jään odottamaan kuorta innolla ja kauhulle, kun sulla oli jo niin nätit kortit : )

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja kortteja oikein roppakaupalla :)

Anonyymi kirjoitti...

Hieoja kortteja olet taas tehnyt. Noilla sun lehtistansseilla saa sitten kivan kokoisia lehtiä tehty. Täytyy varmaan laittaa itsekkin nuo ostoslistalle.

Anonyymi kirjoitti...

Olet kyllä todella innostunut kuoren materiaaleista ja saanut tosi kivoja lopputuloksia aikaan!
Tuo piraattipoika-kortti on kerrassaan hurmaava!